tiistai 30. huhtikuuta 2013

Ei ikinä -lista


Aloin pitämään raskauden aikana listaa niistä asioista, joita en ikinä ikinä aio tehdä. Kirjoittelen listan tähän alle. En muista tällä hetkellä jokaista kohtaa, joten lisäilen niitä sitä mukaa, kun mieleen tulee :)


En ikinä:


- Osta rattaisiin nimi-rekkaria.
- Osta vauvalle ekana jouluna (ikä 2kk), kun ehkä yhden lahjan.
- Osta ekana vappuna vappupalloa (ikä 6kk).
- Ole liian tiukka äiti.
- Kiellä lapseltani asioita vain siksi, että itse olen liian ahdasmielinen.
- Hanki vaipparoskista - mikä turhake.
- Anna lapseni nukkua samassa sängyssä kanssani.
- Osta yhtäkään ylimääräistä vaatetta.
- Huuda lapselleni.
- Vie lastani Korkeasaareen, jos tämä ei vielä ymmärrä eläimistä mitään.
- Anna kuntoni repsahtaa raskauden takia.
- Hanki enempää lapsia.



Kuten jokainen voi huomata; olen rikkonut jo useamman kohdan listastani - hups!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Sananen ystävyydestä



Ihminen on sosiaalinen olento, joka elämänsä aikana tutustuu moniin uusin ihmisiin. Joistakin tulee ajan kuluessa todella läheisiä ystäviä. Ystävyyteen mahtuu kiemuroita, iloja sekä suruja. Jotkut suhteet eivät kestä loppuun asti.

Olen tuntenut elämäni aikana varmasti ainakin tuhansia ihmisiä.. ainakin luulisin niin. Osan tavatessani olen ollut liian nuori muistaakseni heitä enää tänä päivänä. Ja osa heistä taas on jäänyt mieleeni, vaikka eivät kuuluisikaan enää elämääni. On myös muutamia, jotka ovat kuin tahra paidassani. Kaikista ei pääse eroon. En kyllä haluaisikaan.


Mielestäni ystäviä ei voi olla liikaa. Tosin laatu tietenkin korvaa määrän tässäkin asiassa. Enkä tarkoita, että ystäviä kannattaa valikoida. Yritän sanoa, että muutama korvaamaton ystävä on isompi juttu kuin pari sataa puolituttua. Olen niin onnellinen niistä läheisistä ihmisistä, jotka ovat vierelläni. En vaihtaisi yhtäkään pois - ikinä!



Kirjoitin nuorena päiväkirjaa paljon. On hauska edelleenkin lukea juttuja, mitä vuosien varrella on tullut tehtyä. Vastaan tulee paljon ihmisiä, joita jään miettimään. Mitähän heille kuuluu nykyään? Ovatko he onnellisia, ovatkohan he elossa vielä?


Meinasin tuossa vähän aikaa sitten hylätä yhden elämäni parhaista kavereista. Raskauduin ja hormonit saivat vallan. Asioista tuli isompia, mitä ne todellisuudessa olivat. Pistin välit poikki. Tyhmä minä.


Kenenkään ei tulisi sulkea niitä oikeita ystäviä pois elämästään. Suhteessa tulee erimielisyyksiä ja niistä on osattava puhua. Jos ystävyyttä arvostaa, siitä pitää kiinni. Jos joku minut hylkäisi.. ajattelisin ehkä, ettei meidän suhde ollut hänelle tarpeeksi arvokas. Olisiko se sitten ollut edes aitoa ystävyytä?



Halusin siis korjata asian. Halusin rakentaa murtuneen sillan uudelleen. En halua menettää sinua! Se on nyt paikattu liimalla ja herkkä sortumaan, mutta jonain päivänä löydän vielä betonia ja saan sillan jälleen turvalliseksi ja vankaksi.

Elämä ei aina ole helppoa. Miltä tuntuisi joutua vaikean paikan eteen ja huomata olevansa yksin? Siinä tilanteessa kannattaisia pysähtyä ja katsoa peiliin. Kukaan ei selviä yksin. Ainakaan minä en halua selvitä. Minä haluan nähdä tutut kasvot sekä hymyn, haluan jakaa salaisuuteni ja suruni.


Kun ystävyyden tuntee syvänä
toista tärkeää ihmistä kohtaan,

ei tunteelle löydy ees sanoja,

se on piirtynyt mielen pohjaan.

Ystävä hiljaa suree sun surusi

ja iloisena kokee sun riemusi.

Ei tunteistaan numeroa suurta tee,
vaan olemassaolollaan sut palkitsee.



Olen äitiyden myötä saanut aivan ihania ihmisiä ystävikseni. Osan olen tavannut, osan kanssa keskustelen netissä päivittäin. Vaikka välimatka on pitkä, voi ystävä silti olla todella tärkeä. 



Internetissä tutustuu ihmisiin,
joista ajan myötä tulee ystäviä.

Jutellaan keskenämme, kuin olisimme

aina tunteneet toisemme.

Tiedämme välimatkan, joka meidät 

erottaa ja saattaa olla,

ettemme edes koskaan tapaa,
mutta silti me kiinnymme
näihin ihmisiin.
Virtuaaliystävyys ei tunne rajoja
ja se voi olla yhtä aitoa
kuin muukin ystävyys.



Aion tähän loppuun vielä sanoa, että te teette musta sen mikä mä olen. Te olette osa mua. Aion pitää teistä lujasti kiinni nyt ja aina. Ollaan toistemme tukena pahoina ja hyvinä aikoina. Nauretaan yhdessä, surraan yhdessä. Haluan jakaa teidän kanssanne paljon enkä halua, että jäätte vaan merkinnöiksi päiväkirjaani. Ei siis unohdeta toisiamme.


Ojenna kättäsi; minä otan siitä kiinni. 





--- --- --- --- --- --- ---


Lukijoita ei ole montaa.. Blogin aiheetkin ovat yleismaallista höpinää. Aion myös kirjoittaa pojastani, synnytyksestäni sekä arjesta, jos ihmisiä kiinnostaa. Toivon, että laitatte ideoita ja postauksiin liittyviä toiveitanne tulemaan. Näin tiedän mistä haluatte lukea.


torstai 25. huhtikuuta 2013

Huono äiti(kö)



Mielipiteitä on yhtä monta kuin on äitiäkin. Saa olla eri mieltä ja saa kertoa mielipiteensä. Mutta mun mielestä on väärin tuomita toinen äiti sen takia, että ajatukset eivät kohtaa. Toiset ovat aikuisia ja pystyvät keskustelemaan asioista rakentavasti. Toiset eivät.

Noh... mikäs tekee musta "huonon" äidin?

Mä olen aloittanut syöttämään pojalleni soseita jo 3 kuukauden iässä. Tein tämän päätöksen neuvolan vinkistä. Poika syntyi ennenaikaisena ja neuvola suosittelee keskosille soseiden aloitusta aikaisemmin. Sen lisäksi pojalla todettiin refluksi ja soseet ovat tosissaan helpottaneet elämää eikä ruoka nouse ylös. Koen tehneeni tässä asiassa täysin oikein, vaikka jotkut ovat eri mieltä. Olen kuulemma lopullisesti pilannut lapseni suoliston. Jooh... !

Meillä on maisteltu jo useita soseita. "Turvallisempia" soseita ollaan maisteltu vähän alle viikko ja muita soseita sitten viikko tai enemmän. Olen hirviö, joka ei malta odottaa ja laittaa lapsensa itkemään mahakipuja. Täytynee kyllä sanoa, että eikö ihmiset muuta keksi? Eiköhän jokainen lapsi itke mahakipua, jos sattuu jollekin olemaan allerginen? Allergia ja siihen liittyvät oireet eivät katso ikää. Vatsa toimii ja pojalle maistuu, en kyllä näe tässä mitään ongelmaa.

Joillain vauvoilla on kiire. Poika halusi istumaan jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Joka paikasta piti ähistä ja puhista pystyyn, makuuasento aiheutti raivarit. Uskon refluksin vaikuttaneen tässäkin asiassa; taudista kärsivät eivät viihdy makuulteen. Aloin pikkuhiljaa 5kk iän jälkeen sallia puoli-istuvaa asentoa ja otin bumbon käyttöön. 5,5kk neuvolassa todettiin hyvä, suora ja jämäkkä selkä. Siitä lähtien on poika istunut sylissä, rattaissa ja syöttiksessä. En jaksa välittää siitä, että joidenkin mielestä poikani selkä on pilalla. He eivät ole poikaa nähneet ja eivät voi totuutta tietää. Olen toiminut ohjeiden ja äidinvaiston varassa. Uskon äidinvaistoon.

Olen innokas kuvaamaan poikaani. Olen innokas kertomaan ja jakamaan muiden ihmisten kanssa poikani kehitystä. Olen äiti ensimmäistä kertaa! Haluan hehkuttaa! Tämä kuitenkin on tulkittu huonoksi äitiydeksi. En keskity tarpeeksi poikaani, koska kuvaan liikaa. Aktiivisuuteni äiti-ryhmissä tulkitaan pätemisenä ja muidan lyttäämisenä. Tietääkseni aktiivisuus ei ole keneltäkään muulta pois, se on osa minua. Jaan paljon ja kuuntelen myös muiden kuulumisia, haen vertaistukea. Yritän muka olla paras ja haluan, että poikani on paras. Hei, oma lapsi on aina paras <3 ;)

Eräs ihminen sanoi kerrran : "Olen huolissani pojastasi, olisipa hänellä joku toinen äiti."  



Olen itsevarma ja tiedän mitä valitsen. Minulle saa aina tulla sanomaan mielipiteensä, minua saa haukkua huonoksi äidiksi, jos on ihan pakko. Mutta en koe olevani sellainen. Koen olevani parasta mitä poikani tarvitsee! Ja hei, meillä menee hyvin!



Odotan mielenkiinnolla tulevaa. Tässä on vasta kuusi kuukautta menty ja monta on edessä. Tulevaisuudessa odottaa uusia valintoja.


Mutta pakko kyllä lisätä loppuun... ihan pakko. Ehkä mussakin elää sitten vielä pieni kakara jossakin syvällä sisimmässä.

Elä sinä nainen sitä omaa elämääsi ja keskity omaan lapseesi! Mun elämä ei mitenkään voi olla noin kiinnostava ;)



T. Paskamutsi isolla P:llä




maanantai 22. huhtikuuta 2013

10 väittämää äitiydestä

 Seuraavat väittämät ovat vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni.


1. Äidit ovat koneita. He osaavat kaiken ja tietävät kaiken. He pystyvät kaikkeen.


Kukaan ei ole täydellinen. Äidit eivät ole satuhahmoja, jotka roikottavat lastaan vasemmassa kädessä pölyhuiska viuhuen oikeassa. Ruoka porisee liedellä, astianpesukone surraa ja kaappi on täynnä puhtaita pyykkejä. Ei ole myöskään olemassa hormonia, joka kertoo äidille kaiken kaikesta. Joskus on sallittua, että pölyt on pyyhkimättä tai korissa on pestävää pyykkiä. Jokaisin pitäisi saada kysyä apua ja neuvoja tilanteissa, joissa itse ei osaa toimia. Et sinäkään osaa valmistaa ateriaa ilman ohjeita.


2. Äiti on nuhjuinen ja haisee pahalle. Hiukset on harjaamatta ja vaatteissa ainakin viikon ruoat.


Äidiksi tuleminen ei tarkoita itsensä unohtamista. Omasta hyvinvoinnista on tärkeä huolehtia. Äitiys ei vie pois sitä seikkaa, että voit edelleen näyttää hyvältä. Joskus ei ehkä muista harjata hiuksia tai paidassa on pieni tahra, mutta resuiselta ei tarvitse näyttää joka päivä. Aina löytyy aikaa suihkulle sekä itselleen. 


3. Meikkaava ja viimeisen päälle pukeutunut äiti on h***a eikä voi mitenkään välittää lapsestaan.


Meitä on moneen junaan. Jotkut välittävät enemmän ulkonäöstään ja jatkavat panostamistaan, vaikka heistä tulisikin äitejä. Toiset meikkaavat vahvasti ja toiset vähemmän. Ketään ei pitäisi leimata sen mukaan mitä naamaansa laittaa. Mitä lapsi siinä menettää, jos äitillä on kiiltoa huulissa ja tyylikäs takki? Pitääkö puuttua toisen elämään, jos siitä ei oikeasti mitään tiedä?


4. Hei, se on äiti... ei se koskaan pääse minnekään.


Aika usein kuulee jauhamista siitä, kuinka lapselliset eivät koskaan liiku ulos kodistaan. Voin olla väärässä, mutta väitän, ettei heitä usein edes kutsuta mukaan tämän luulon vuoksi. Eikä ehkä aina ole kyse siitä, että pääseekö äiti minnekään. Pieni vauva on saattanut muuttaa ihmisen näkemystä maailmasta eikä baarissa juokseminen tunnukaan niin tärkeältä. Usein myöskään lapset eivät ole tervetulleita mukaan. Jos todella välittää ystävästään, kyllä varmasti löytyy aika ja paikka tapaamiselle.



5. Tissit roikkuu, toosa on pilalla ja vartalo.. voiko sitä edes vartaloksi sanoa?



Raskaus aiheuttaa paljon muutoksia naisen kropassa. Tulee kiloja, rinnat kasvaa ja itse synnytys vaatii paljon. On yleinen uskomus siitä, että lapsen saanut nainen on pilalla. Toisille saattaa jäädäkin jälkiä. Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista. Palautuminen entiseen on täysin mahdollista. Kaikki eivät siihen kuitenkaan pääse, mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että mitä ihmeen väliä?! Tärkeintä on, että itse hyväksyy itsensä. Itsevarmuus on kauneutta.



6. Äidit ovat automaattisesti onnellisia ja heiltä ei mitään puutu.


Kuka oikeasti luulee näin? Hei me äidit ollaan myös ihmisiä. Meillä on omat murheemme ja taakkamme. Lapsi ei ole lääke, joka vie kaiken pahan pois maailmasta. Jokainen tarvitsee joskus olkapäätä, se ei tee kenestäkään heikkoa.


7.  Neuvolassa piilee absoluuttinen totuus, kumarra ylijumalaasi.


Neuvola ohjeistaa ja neuvoo. Neuvola painostaa. Neuvolalla on ohjeita ja sääntöjä. Jokainen lapsi on yksilö ja jokainen kehittyy omaa tahtiaan. Riina vetelee yläkäyrillä painossa ja Tatu haluaisi jo kovasti istua, vaikka on liian aikaista. Jokaisella äidillä on pää ja sen sisällä aivot. Uskoisin myös jokaisen äidin kantavan sisällään vaistoa. Neuvola on TUKI ja turva, jos et tiedä mitä tehdä. Ei tehdä itsestämme sätkynukkeja. Neuvoja voi kuunnella, mutta ratkaisut kannattaa tehdä itse.



8. Lapsi huutaa kaupassa karkkia, vauva itkee bussissa. Äiti ei selkeästi tajua mitä kuri tarkoittaa.


Näin ajatteleva ei ilmeisesti omista lapsia? Vauva ei ole pirullinen olento, joka itkee kiusallaan. Eipä se ole äitillekään helppoa hikikarpalot otsalla tyynnytellä lasta bussissa, kun vihaiset tädit mulkoilevat olan takana. Onko lapsen itku ja kiukku huonoa kasvatusta? Eiköhän se karkkihyllyllä huutaminen ja maan polkeminen ole juurikin sitä itseään - kasvatusta. Kummallehan menee oppi paremmin perille; pojalle joka kulkee hiljaa kaupan halki karkkipussi kädessä vai tytölle, joka ei saanut tikkaria, vaikka kuinka huusi ja raivosi. Sitä voi miettiä.



9. Jos et kuulu massaan, ostamasi tuote on ehdottomasti huono.


Emmaljungat, tripp trappi. Kaikki haluaa ja ihan pakko saada! Mikä määrittää kahdesta merkistä sen kumpi on toimivampi ja parempi? Suosio tiettyjä tuotteita kohtaan on valtava. En usko tässä maailmassa olevan yhtäkään merkkiä, joka päihittäisi kaikki. Sitä laatua löytyy varmasti muidenkin nimien takaa. Ilmoitat haluavasi mielipiteitä tietystä syöttötuolista, mutta sepä onkin suoraan kokeilematta täysin p***a, osta tripp trapp.



10. Äitin pahin vihollinen on toinen äiti.



Tämä on täysin totta. Aina löytyy joku, jonka mielestä ratkaisusi on väärä. Ja sen sijaan, että asian jättäisi sanomatta ääneen, on aivan pakko hyökätä kimppuun ja muistuttaa siitä kuinka huono sinä olet.


---     ---     ---


Minusta tuli äiti TASAN 6 kuukautta sitten. Nyt pääset seuraamaan elämäämme tämän blogin kautta. Varoitan; Sisältää paljon mielipiteitä! Jos nenäsi on herkkä herneille, tee itsellesi palvelus ja poistu sivulta.