sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Äiti ja Poika


Olen ollut äiti nyt vähän päälle 11 kuukautta. Tähän on kuulunut paljon ihania yhteisiä hetkiä, naurua, itkua ja paljon läheisyyttä. Koen olevani paljon enemmän itseni nyt, kun minulla on tuo maailman ihanin pieni poika sylissäni. Vaikka kovin moni anonyymi on sitä mieltä, että Topi kasvaa huonossa ympäristössä ja en ole äidiksi tarkoitettu, niin silti koen olevani paras äiti tuolle pienelle sinisilmäiselle pojalle <3 

Tässä postauksessa on paljon kuvia tämän yhteisen taipaleen varrelta ja kuvat ovat yhteiskuvia meistä kahdesta. En pyytele anteeksi sitä, että olen joissakin kuvissa meikitön ja ehkä joidenkin mielestä ällöttävän kamalan ruma. Aina ei jaksa pynttäytyä, sitä voi olla oma luonnollinen itsensäkin. Jokainen näistä kuvista on aivan ihana ja olipas mukavaa muistella noita hetkiä <3


23.10.2012 syntyi pieni poika. Ensikohtaaminen tapahtui 16 tuntia synnytyksestä.

03.11.2012  Ensimmäinen viikko kotona, pyörin sänkysi ympärillä ja ihmettelin sinua.
Kaikki oli niin uutta ja outoa.

03.11.2012 Uusi pieni perheenjäsen, niin ihmeellinen ja ihanan tuoksuinen.

26.11.2012 1kk iässä aloit valvomaan. Ja äiti kantoi ja heijasi pitkin
alakertaa silmät ristissä odottaen, että väsypeikko iskisi.

26.11.2012  Kun koiraa pissattaa, koiran on pakko päästä pihalle. Oli sovitettava lenkkeihin mukaan pikkuinen
poika, joka alkuun vihasi rintareppua. Kaikki oli yhtä suurta opettelua.

01.12.2012 Rakastin yhteisiä hetkiä kotisohvalla tutussa pienessä nurkassa, jossa syötiin, nukuttiin sylikkäin sekä
katseltiin yhdessä jopa kattoa. Asento oli aina äidin jalkoja vasten, koska refluksin takia piti pystyasennossa kölliä.

11.12.2012 Kun reppuun tottui, oli se yksi ainoista paikoista missä
pystyi nukkumaan hiljaa tyytyväisenä ilman masukipuja.

13.12.2012 Oli siinä opettelemista olla ja elää kahdestaan kotona, kun iskäkään ei
aina paikalla voinut olla.

19.12.2012 Voi kuinka aika kului nopeasti ja kiintymys kasvoi meidän kahden
välillä. Rakkautta.

19.12.2012 Oikeastaanhan ei voinut enää puhua vastasyntyneestä, ymmärsihän tuo pieni jo
televisionkin päälle ja alkoi näyttämään pikkuhiljaa itseltään.

23.12.2012 Tuo pusuhuuli täytti jo 2kk, aika lensi siivillä ja ensimmäinen
Joulukin kolkutti ovella. Muistoja.

23.12.2012 Yhdessä nukutut päivunet, yöunet.. ne olivat parhaimpia. Tuntea toisen
sydämenlyönnit ja lämmin hengitys kasvoilla.

28.12.2012 Kai sitä pikkuhiljaa uskaltautuu näyttämään naamansa julkisilla paikoilla, ehkä
sitä jo pärjää näin pienen kanssa kaupoilla tai kahvittelemassa?

30.12.2012 Pieni lapsi tarvitsee raitista ilmaa ja ulkoilua. Iltaisin oli mukava ennen
nukkumaanmenoa kävellä tuolla ihanan kirpeässä talvi-ilmassa.

31.12.2012 Vuodesta 2012 on selvitty. Minä pidän sinusta kiinnin,
niinkuin sinäkin minusta.

11.01.2013 Elämä alkoi helpottamaan ja suurimmat itkut olivat takana, sitä uskalsi lähteä
ulos jopa syömään LÄMMINTÄ ruokaa.

23.01.2013 3kk tuli täyteen ja vihdoin loppui kanniskelu, heiluttelu ja hyssytys lopullisesti.
Sylissäni istui tyytyväinen pieni poika ihan rauhassa.

14.02.2013 Ystävänpäivänä sitä mietin; sinä olet minulle elinikänen ystävä, rakkaus ja
elämäni aarre.

06.03.2013 Pikkuhiljaa sekin alkoi näkymään, voi kuinka toinen näyttikään
minulta. Tunnistin itseni silmistä, pyöreistä poskista ja tavasta hymyillä.
11.03.2013 Meistä oli tullut lyömätön parivaljakko. Kukaan ei voisi meitä erottaa.

11.03.2013 Katson sinua tästä hetkestä ikuisuuteen ja tiedän tuntavani sinut parhaiten tässä maailmassa.
08.04.2013 Minä täytin vuosia, mutta tunsin kasvaneeni vuosia jo sinä hetkenä, kun sain sinut syliini.

13.4.2013 Kohta oli mennyt jo 6 kuukautta syntymästäni ja päätin tallentaa elämäämme paperille. Laitoin
blogin pystyyn.

01.05.2013 Halusit katsella ympärillesi, sinusta oli tullut jo todella fiksu otus. Näit, kuulit ja ymmärsit hetki hetkeltä enemmän.

22.05.2013 Totuushan oli se, että kohta et olisi enää
vauva, kohta olisi kesä ja sen jälkeen syksy. Täyttäisit vuoden.
Olisin halunnut pysäyttää ajan.

03.06.2013 Tulosi muutti elämäämme ja sinun takiasi päätimme muuttaa takaisin Espooseen.

27.06.2013 En ollut hetkeäkään yksin, olit jokapaikassa mukana.
Alkuun ajatus tuntui vieraalta, mutta nyt en voisi liikkua ilman sinua.

05.07.2013 Kesään mahtui paljon uusia elämyksiä. Miten erilaiselta tuntuikaan olla rannalla
ja nähdä pienen ihmisen ilo. Elämä hymyilee.

17.07.2013 Yksi asia, josta olen nauttinut alusta asti on
aamun ensimmäinen hymy, halaus ja yhdessäolo.

11.08.2013 Edessä on vielä monta vuotta yhteisiä leikkejä, hiekan syömistä ja
naurua. Tätä olen koko elämäni odottanut ja nyt saan sen kokea.

24.08.2013 Kaikki loppuu aikanaan ja niin kävi äitiyslomallekin. Uudet tuulet alkoivat puhaltamaan.
Olit kuitenkin vielä niin hento ja pieni, etten raaskinut päästää sinusta irti.

06.09.2013 Syksy on saapunut ja kohta alkaa uusi vaihe elämässäsi,
et pian ole enää vauva vaan jo taapero.

13.09.2013 Vaikka kasvat, viihdyt silti lähelläni. Haluan, että olen
sinulle tärkeä, aina läsnä ja apuna, kun minua tarvitset.

15.09.2013 Ennen niin rauhallinen, nykyään kuin rasvattu salama.
Ei hetkeäkään paikallaan.

15.09.2013 Odotan vielä sitä, kun saan meistä vihdoin myös
onnistuneita yhteiskuvia. Tällä hetkellä ei pienen pojan maltti pidä.

21.09.2013 Työt kutsuvat, on aika luopua osasta meidän yhteistä aikaa.

26.09.2013 Ihan tajuttomasti on tapahtunut tämän 11 kuukauden aikana.
Kohta vietetään synttäreitä, opitaan kävelemään ja puhumaan.
En malta odottaa.







Olen sekaisin...

... rakkaudesta.


torstai 26. syyskuuta 2013

Bannerin päivitys



Hankalaa. Täytyy vielä sovittaa paremmin, mutta tollanen siitä on tulossa.



Saa sanoa, jos jokin ei tunnu toimivan? Tuliko liian yksinkertainen?

tiistai 24. syyskuuta 2013

Onnettomuus nro 1



Ihan kamala ja väsyttävä päivä. Näin se tuli, ensimmäinen haaveri ja sairaalareissu...


Aloitetaanpas ihan alusta.


Blogia aktiivisesti seuranneet tietävät, että käyn tällä hetkellä töissä muutaman kerran viikossa. Ollaan Samun kanssa samassa työpaikassa eli meillä on aina sitten peräkkäiset vuorot. Roudaan Topin töihin ja Samu lähtee pojun kanssa kotiinpäin.


Myös tänä aamuna oli suuntana työpaikka. Meikkailin ja laittelin hiuksia samalla Topia viihdyttäen. Kaveria ei olisi voinut vähempää kiinnostaa se, että äitin täytyy näyttää siistiltä töissä. Niinpä poju keksi viihdykettä itselleen ja alkoi konttaamaan. Se riemu, kun tajuttiin miten lujaa sitä oikeasti pääseekään eteenpäin. Siinä hetken Topi viiletti yöpaitasiltaan pitkin alakertaa, kunnes tuli taas lahkeeseen roikkumaan. En ollut ihan vielä valmis. Topsu ei jaksanut odotella ja siinä se sitten tapahtui.

Käännös ja konttaamalla täysiä päin patteria. Kylppärin patteri on korkealla ja Topi löi otsansa siihen TODELLA kovaa. Nappasin itkevän pienen heti syliini ja itku loppui. Ajattelin, että normaali kopsu vaan kävi ja laskin Topin istumaan eteisen puolelle. Yhtäkkiä Topi vain kaatui taaksepäin ja takaraivo osui suoraan oveen. Taas itkettiin, syliteltiin ja kaikki oli hyvin. Tai ainakin luulin niin.

Lähdettiin rasvaamaan Topin ärtynyttä ihoa ja vaihtamaan vaatteita päälle. Poju oli kovin itkuinen ja siristeli silmiään. Ajattelin, että rasvaa oli päässyt niihin vahingossa. Kuitenkin vaikutti siltä ehkä enemmän, että väsypeikko olisi tullut kylään, joten laitoin ulkovaatteet äkkiä päälle ja Topin rattaisiin. Sinne se putosi heti samantien. Eikä tämä typerä äiti huomannut hälyyttäviä merkkejä..


Lähdin ulos ja meni kymmenen minuuttia. Rattaista kuului ääniä. Mietin ihan kummissani, että miten eka oltiin niin väsyjä ja nyt muka nukuttu tarpeeksi. Noustiin bussiin ja hetken Topi jaksoi istuskella itsekseen. Kun kyllästyminen iski, nostin pojan syliini ja matkustettiin niin. Muutamaa pysäkkiä ennen bussin vaihtopaikkaa, Topi alkoi kiemurtelemaan ja nieleskelemään. Sitä seurasi hysteerinen huuto ja sitten tapahtui se asia, jota olen aina vähän "pelännyt". Topi oksensi. Ja oksensi. Ja vielä vähän lisää. Koko poika oli pelkkää valuvaa yrjöä puhumattakaan itsestäni. Matkustajat tuijottivat oksentavaa poikaa ja sitä kamalaa jälkeä mikä siitä jäi. Jäätiin sitten seuraavalla pysäkillä pois.


Juuri herännyt.

Oli kiire töihin, mutta molemmat meistä oli siinä kunnossa, ettei kehtaisi seuraavaan bussiin nousta. Nappasin omat yrjöiset vaatteeni pois ja heitin ne muovipussiin. Hyi miten kylmä tuuli ulkona oli! Kaivoin Topin vaatteet valmiiksi viereen ja riisuin pojan salaman nopeasti. Koko vaatteiden vaihto oli ohi alle minuutissa ja ehdittiin vielä meidän kyytiinkin. Topi oli hetken aikaa yhtä hymyä.

Hetken jaksoi toinen hymyillä <3


Töihin päästessä ihmettelin, kun pikkukaveri ei moikannut iskäänsä eikä päästänyt hymyäkään. Vaisu olemus sai epäilemään vatsatautia. Noh, Topi oksensi pukuhuoneenkin lattialle.

Pääsin kassalle istumaan ja Samu lähti sairastelijan kanssa kotiinpäin. Sain vielä myöhemmin tekstarin, että Topi oli nukahtanut bussiin. Kaiken häslingin loputtua saapui se KAMALA hetki, kun tajusin kaiken. Laskin 1+1 ja meinasin pudota tuolilta. Vaadin päästä soittamaan puhelun ja ilmoitin tapahtuneesta Samulle. Soitin välissä omalle äidilleni ja varmistin, että oliko nyt oikea hetki lähteä päivystykseen. Äitini eli Topin mummi lupasi lähteä hakemaan poikaa Jorviin ja hoitaa asian. Itse olin jumissa töissä.

Koko ilta oli tuskainen ja odottelin tietoja. Pelotti samalla vähän, mutta yritin vain työntää sen olon mielestäni. Keskityin asiakkaisiin ja nieleskelin itkua. Ilmotin tapahtuneesta Facebookissa. Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt, että Topi oli mennyt kotona veltoksi, koska olisin varmaan kuollut huoleen ja lähtenyt töistä ovet paukkuen.

VAIKKA nyt jäinkin töihin, ei se tarkoita, etten välittäisi Topista. Luotan vain sen verran Samuun sekä äitiini, että en viitsinyt tämän takia jättää työkavereita pulaan. Jos tilanne olisi yhtään mennyt pahemmaksi, olisin ollut salamana paikalla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Topilla todettiin aivotärähdys, mutta lääkkeillä saatiin oksentelu loppumaan. Poju oli seurannassa iltaan asti, mutta pääsi kotiin nukkumaan, koska lähti virkistymään loppua kohden. Kotona täytyy sitten herätellä kaveria muutaman kerran yöllä ja itkusuutta lääkitä Panadolilla. Vauvoilla kuulemma aivotärähdyksestä seuraa usein kova päänsärky, joka aiheuttaa myös tämän oksentelun.

Nyt on kaikki sujunut hyvin. Puuro pysyi masussa, eikä velttoutta ole näkyvissä. Jos hälyyttäviä oireita näkyy, niin on palattava takaisin pikimmiten.

Nyt pojua herättelemään ja sitten menen itsekkin nukkumaan. Olen iiihan poikki.

maanantai 23. syyskuuta 2013

11kk



Näin se aika kuluu liian nopeesti. Tavallaan kuitenkin hitaasti, jos oikein pysähtyy miettimään mitä kaikkea tähän vähän alle vuoteen on kuulunut.

Synttäripaniikki iskee ja on aika mietiskellä, mitä siellä tarjotaan ja ketä kutsutaan. Jännittävää.


Tuntuu, että kaikki tällä hetkellä puhuu siitä kuinka heidän (Topin kanssa samanikäisillä) lapsilla on suu täynnä hampaita ja kuinka he jo kävelevät, kiipeilevät ja osaavat kaikkea upeeta.

Topilla on vasta neljä hammasta.

Topi oppi juuri hetki sitten konttaamaan.

Topi seisoo vielä tukea vasten.

Topi ei osaa kaikkia megahienoja juttuja.


Mutta toinen on silti ihan maailman paras pieni vintiö <3 Rakastan kamalasti!!


Ja näkisittepä millainen höpöttäjä toisesta on tullut. Kaksi päivää on tullut yhtä soittoa tuota pulputusta hymyjen saattelemana.

Tässä taas perinteinen kuva:



lauantai 21. syyskuuta 2013

Makee teksti



Tällä kertaa kirjoitan tekstin, joka liittyy itseeni. En kerro mitään syvimpiä salaisuuksia tai kerro lemppari musastani. Nyt tulee hieman erilaisempi postaus.


-- -- -- --


Sokeripossu. Donitsirohmu. Salmiakki-addikti. Suklaa-ahmatti. Herkkup***e.


Niinpä niin. Neljä kohtaa viidestä täsmää. Tämän postauksen jälkeen tiedät mitkä. Huom. Saa skipata, jos ei kiinnosta.


Lapsena meillä syötiin todella vähän karkkia, suklaata tai muitakaan herkkuja ja meidän synttärit tunnettin "terveys synttäreinä". En koe, että olisin tullut kohdelluksi väärin ja on erittäin hyvä, ettei lapsen kroppaa täytä sokerilla. Senhän ehtii sitten tehdä aikuisenakin.

Joskus ala-asteen jälkeen alkoi karkki houkuttelemaan ja siskojeni kanssa käytiin ostamassa lähikaupasta "salaa" namusia. Muistan pienet mentos-pötköt ja karkkirasiat. Nykyään puhutaan jo jumbopusseista.

Mitä enemmän rahaa tuli, sitä enemmän kiinnosti kaupan herkut. Sen aikaisen parhaan kaverini, joka sattui myös olemaan siskopuoleni, kanssa tyhjensimme koulun lähikauppaa välitunneilla. Tuli syötyä irtokarkkeja, suklaalevyjä, jäätelöä, keksejä ja limua. Siis ihan järjetöntä, mutta saatettiin ostaa 12 päkki jäätelötuutteja ja vetästä kaikki kotimatkalla.   _HYI_  !!

En ymmärrä miten olen pysynyt kropan suhteen hyvässä kunnossa sillä syömisellä tai miten ensimmäinen reikä hampaisiini ilmestyi vasta raskauden jälkeen. Jopa sairauteni oli loistavassa tasapainossa tuolloin.


Teinivuosien jälkeen innokas herkkujen popsiminen rauhottui. Tähän vaikutti omilleen muutto. Töissä tuli käytyä eikä siellä pystynyt tai edes saanut popsia mitään. Tienasin myös todella vähän eikä ollut penniäkään ylimääräistä upottaa karkkipusseihin. Limua olen juonut tasaiseen tahtiin jo monta vuotta, joskus tosin enemmän ja joskus vähemmän.

Raskauden aikana makeanhimo katosi tyystin enkä syönyt piiiiitkäään aikaan mitään herkkuja. Verigreippi, paistetut kasvikset ja muu suolainen ruoka himotti ihan hulluna. Näillä mentiin noin rv 30 asti, kunnes iski suklaanhimo. Yllättävää sinänsä, koska en koskaan ole suklaasta välittänyt. Salmiakki on ollut ehdoton suosikkini, mutta sitähän en korkean verenpaineen takia saanut syödä. Inhokki oli sitten vaniljajäätelö; en yksinkertaisesti voinut sietää sitä sen kahdeksan kuukauden aikana.

Topi syntyi ja makuaistit muuttuivat. Imetyskin vei osansa ja tuntui koko ajan väsyneelle. Oli pakko saada sokeria usein, jotta heikottava olo katoaisi. Salmiakkia tosin en ole pystynyt syömään juuri yhtään raskauden jälkeen, ainoastaan toffeen muodossa. Laihduin todella hyvin ja olin muutamassa kuukaudessa omissa mitoissani. Imetys loppui pikkuhiljaa siinä 4-5 kuukauden kohdalla, mutta epäterveellinen herkkujen napsiminen jatkui. Söin karkkia ja pullaa ja suklaata ja... vaikka mitä. Jostain syystä vaikka ei edes tehnyt mieli herkkuja, sokerikoukku oli paha ja aina lähti kaupasta se herkkupussi mukaan.

Kiloja tuli ja paljon! Oli pakko alkaa ottamaan itseään niskasta kiinni. Hetken olen nyt taistellut näiden himojeni kanssa. Vihdoin pystyn kävelemään kaupasta ilman sitä pientä suklaapatukkaa, joka tekee mieli ostaa. Tiedän, että se on vain mieliteko enkä oikeasti koko patukkaa tarvitse. Olen ostanut kotiin esimerkiksi merkkareita lievittämään karkkihampaan kolotusta. Niitä ei pysty kovin montaa popsimaan, kun alkaa jo ärsyttämään.

En ole koskaan ymmärtänyt karkkilakkoja tai himolaihdutusta. Olen enemmän liikunnan ja terveellisen ruoan perään. Haluan silti suoda myös itselleni joskus ne elämykset ja haluan ostaa jotakin hyvää, jos sitä oikeasti tekee mieli. Niin olen nyt edennyt asian kanssa. Kaupassa mietin haluanko jotain oikeasti vai ainoastaan siksi, että pätkis on asetettu kassahihnan viereen houkuttelevasti.

Mielestäni olen laihtunut ja samalla pystyn kokemaan makunautintoja välillä. Jonain viikkona se on neljä karkkipussia ja joskus se on yksi. En viitsi stressata asiaa liikaa, mutta todellakin keskityn päätöksiin paremmin. Tällä mennään.

Listaan kuvina suosikkiherkkuni:

Vanha Uutuus. Ihanaa, että nämä on taas kaupoissa!

Ehdoton dippisuosikki sipsien kanssa!

Donitseja voisin syödä AINA!

Paras limu! Cokis kakkosena.

Jäätelömaku tulee kalliiksi, tosin vaniljaisia en syö edelleenkään.

Paras musta karkki. Etenkin, jos dippaa valkosipulidippiin.

Lähiaikoina on tullut ostettua tämä pussi. 

Kestosuosikki.

Niiiiiin hyviä. Tämän vuoden uutuus.

Jos syön suklaata, niin tämä lähtee kaupasta mukaan.

Näillä on hyvä lieventää makeanhimoa, tosin niitä ruskeita vihaan.

Parhainta koko maailmassa on IRTOKARKIT.

Ps. Kuvat on haettu googlesta, anteeksi huonolaatuisuus.


Jos sinun pitäisi mainita YKSI suosikki karkkipussi, mikä se olisi? Vastanneiden kesken suoritetaan arvonta, jossa voi voittaa kyseisen karkkipussin. HUOM. Myös suklaalevyt lasketaan. Edellytyksena se, että herkku löytyy ruokakaupasta. Varaudu antamaan siis osoitteesi.