torstai 23. huhtikuuta 2015

SYDÄN SYKKII


Jännitti. Oksetti. Näin painajaisia. Pelotti. Sitä se äidiksi tuleminen on.. huolta ja murheita ilon keskellä.

Tänään klo 09.00 vierailtiin Naistenklinikalla kontrollikäynnillä, jossa lekuri tarkisti "tuulimunan" tilanteen. Jokainen arvaa varmaan jo sitaateista, että saatiin kuulla oikein hyviä uutisia.

Sieltä löytyi pienen pieni möykky sikiöpussin sisältä ja mikä parasta.. SYDÄMEN SYKE!! ♡


Rv 6+4


Ehkä paras lahja ikinä tulevalle isälle, joka täyttää tänään vuosia! 

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Huhuilua väsymyksen valtakunnasta


Pää täynnä ideoita. Ihan mieletön inspis kirjoittaa! On suunnitelmia, raskauteen liittyviä postauksia ja uutta kotia. Tuon valtavan inspiraation kaverina on myös loputon väsymys ja huonovointisuus.

Väsyttää. Etoo. Nälkä. Voimat on lopussa. Nälkä. Vois nukkua tirsat. Nälkä. Taas vessaan. Huono olo. Nälkä. 

Raskausoireet ovat täällä. Olen jokaisesta todella iloinen, koska oireiden kehittyminen antaa tavallaan sitä toivoa vielä. En kuitenkaan muistanut, että se olisi ihan näin rankkaa ollut. Voisin nukkua 14 tuntia vuorokaudessa eikä sekään tunnu aina riittävän. Nukuttaa autossa, haukotuttaa jo lounaalla ja sänky huutaa kutsuvasti luokseen. Aina sopivissa väleissä onkin hyvä ummistaa silmät ja levätä hetken, jotta jaksaa. 

Ensin tekee mieli jotakin, sitten tuleekin kauhea ällötys sitä kohtaan. Sitten onkin jo nälkä, mutta mahaan ei toisaalta mahdu mitään sen edellisen aterian jäljiltä, joka oli noin tunti sitten.

Ensimmäisessä raskaudessa ei ollut pahoinvointia. Sitä sanotaan, että raskaudet ovat aina erilaisia ja sen olenkin jo huomannut. Jatkuva pohjaton nälkä aiheuttaa huonovointisuutta ja ruokaa kaipaavaa kipuilua mahassa. Yhtäkkiä saattaa iskeä iso mieliteko johonkin, mutta ruoan valmistuttua tulee kylään ällötys. Olen monta kertaa jo harkinnut ryntääväni vessaan, mutta toistaiseksi on vältytty pöntön halailulta. Huonosta olosta välittämättä on vain pakko tunkea ruokaa ääntä kohti ja nieleskellä se vaikka irvistellen alas. Noin vartissa olo kohenee aina ja taas jaksaa porheltaa tunnin tai pari.

Tuntuu, että kaikki on tosi hektistä nyt, vaikka oikeastaan ollaan paljon kotosalla. On paljon rästihommia ja tekemistä, jotka kasaantuvat toistensa päälle. Ajattelin elää nyt vain rauhallisesti ja olla välittämättä niistä. Pikkuhiljaa voinnin kohotessa sitten ryhdistäytyä normaaleihin rytmeihin.

Raskaana oleminen voi tosiaan olla rankkaa, mutta en todellakaan valita! Toivottavasti nämä oireet olisivatkin merkki oikein kehittyvästä alkiosta. Soitin kontrolliultran suoraan Naistenklinikalta, jotka ehdottomasti ottavat sinne tutkittavaksi tässä tilanteessa. Heidän mielestään asia on hyvä varmistaa jo viikon päästä eli ensi torstaina suuntaamme kohti ultraa. Silloin saamme tietää, että mihin tämä elämä meitä kuljettaa... kohti surua vai suurta ihmettä.

Niin kauan, kun on toivoa.. en aio ahdistua! Niin kauan olen onnistuneesti raskaana, kunnes toisin todistetaan!

Fruit power!

Kuinka moni teistä voi pahoin raskauden aikana? Minkälaista pahoinvointi oli? Koska se alkoi ja koska loppui?



keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Huoli


Tänään elettiin niitä kuuluisia pelonhetkiä raskauden suhteen. Eilen huomasin jo illalla pientä punertavaa vuotoa. Tänään sitä tuli sitten lisää. Halusin uskoa, että kyllä kaikki on hyvin.. mutta kukapa pystyy? Huoli on ollut todella kova ja olen käynyt kaikki tunteet läpi maan sekä taivaan välillä. 

Soitin tottakai heti lääkäriin ja meille suositeltiin ultrausta tarkastaakseen onko kaikki hyvin. Varasin ajan Diacoriin samalla iltapäivälle ja meinasin kuolla stressiin sen muutaman tunnin aikana, jotka jouduin odottamaan. Toisaalta vaisto sanoi, että vuoto olisi vaaratonta.. toisaalta taas joku huusi takaraivossa, että kyllä tämä nyt vain on tässä.

Diacorissa odotti vanhempi mieslääkäri, joka kyseli tarvittavat asiat ja siirtyi sitten tutkimaan. Vuoto ei onneksi kuulemma tule kohdusta ja kaikki näyttää ihan normaalilta. Huh!! Ensimmäinen kivi vierähti pois sydämeltäni. Ultraaminen taas kesti hyvän tovin eikä lääkäri suostunut sanomaan mitään. Nieleskelin hiljaisuudesta syntyvää paniikkiani ja meinasin pyörtyä kauhusta, kun lääkäri pyysi ensin istuutumaan. 

Kohdusta löytyy kuulemma sikiöpussi ihan oikeasta paikasta, mutta se on tyhjä. On kuulemma kaksi vaihtoehtoa.. joko viikkoja on 5+ jotakin eikä sikiön kuulukaan vielä näkyä tai sitten kyseessä on tuulimunaraskaus. Sain kehoituksen olla huolehtimatta ja tulla uudelleen parin viikon päästä.

Nyt on aika ristiriitaiset tunteet. Verenvuoto onneksi on ilmeisesti merkki kiinnittymisestä, mutta onkohan tuonne sikiöpussiin edes tulossa mitään? Vahvistuneet oireet puhuvat kyllä raskauden puolesta, mutta miksi ei ole mitään merkkiä, joka kertoisi onko raskaus normaali ja kehittymässä eteenpäin?

Vihaan epätietoisuutta. Joudun seuraavat pari viikkoa pyöritellä peukaloitani ja ihmetellä. Jos vuotoa alkaa tulemaan runsaasti, on kuulemma kyse tuulimunaraskaudesta, joka menee itsestään kesken. Nyt on jokainen varvas ja sormi ristissä, jotta kaikki menisi hyvin.

On toki ihan 100% mahdollista, että ovis on ollut myöhässä ja raskaus olisikin vasta aika alussa. Kierrot ovat olleet suhteellisen vaihtelevia 30-37 välillä ja siitä saattaa tulla selitys tällekin asialle. Voi olla, että maksan mukisematta uudesta ultrasta jo viikon päästä, jotta nään onko tilanne kehittynyt. Silloin pitäisi näkyä sikiöpussissa edes pieni piste, joka kertoisi kehittyvästä sikiöstä. Kahden viikon päästä näkyisi myös syke. Diacorilla ultrassa käyminen maksoi kelakorvausten jälkeen 70 euroa, joka on suhteessa muualle tosi halpa hinta. Varsinkin, kun kyseessä on iso pelko keskenmenosta. En varmaan uskalla iloita tästä raskaudesta ennen sikiön löytymistä. Näistä tulee pitkät viikot.


Onko teillä mitään kokemusta tällaisesta? Kaikki vinkit, kertomukset ja kokemukset ovat erittäin tervetulleita tähän tilanteeseen!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Yhteistyö: Coolkids.fi (Sisältää alekoodin!)



Nyt on jälleen kerran tarkoitus vinkata teille lukijoille hyvästä verkkokaupasta ja eräästä vaatemerkistä tämän postauksen myötä. Postaus tulee sisältämään suloisia vaatteita, otoksia pienestä pojasta "mallin" tehtävissä, vinkkejä, kokemuksia ja alekoodin. Yhteistyö on toteutettu Coolkids.fi:n kanssa ja testiin lähti meille jo ennestään hieman tuttu merkki; Filemon Kid.



Moni on varmaan aikaisemmin nähnyt Instassa ja Facebookissa vilahtavan eräät legginsit, joissa esiintyy pesukarhuja. Olen saanut paljon kyselyä noista housuista ja useampi on kehunut niiden ulkonäköä. Merkin kerrottuani on suurinosa ollut aika kysyvän oloinen.. mikä tuo merkki oikein on ja mistähän sitä saa? Kannattaako ostaa? Minkälainen laatu on suhteessa hintaan?

Näitä kysymyksiä varten päätin innolla toteuttaa tämän yhteistyön. Pääsette vähän näkemään ainakin käytännössä, miltä vaatteet näyttävät lapsen päällä. Tosi usein toteutan nämä vaatepostaukset posetus-idealla, mutta tällä kertaa päätin ujuttaa mukaan pienen pojan elämää; leikkejä, jäätelöä ja roppakaupalla iloa. 



Näitä vaatteita en ehtinyt iskemään pesukoneeseen, mutta niitä lipastosta löytyviä legginsejä olen pessyt jo useampaan otteeseen ja ne ovat pysyneet hyvinä. Nukkaa ei ainakaan meidän kovalla käytöllä ole tullut eikä myöskään kulumaa. Saumat ovat edelleen kunnossa ja ulospäin housujen lookki on edelleen perfect. Materiaali oli alkuun vähän epäilyttävä ja olin ihan varma, että vaate nukkaantuisi heti. MUTTA EI. Itselleni positiivinen yllätys oli se, kuinka pehmeitä merkin vaatteet ovat olleet pinnaltaan. 


Olen itse tykästynyt tavallisiin ja yksinkertaisiin kuoseihin. Haluan tosin yhdistellä niihin sitten leikkisiä eläinhahmoja, värejä tai vastaavaa. Joskus puen poikaa aikuisten tyyliin, mutta toisaalta kaipaan taas vaatetukseen sitä lapsekkuutta. Voin myöntää olevani tosi tarkka vaatteiden suhteen ja tämänkin olen maininnut blogin puolella varmaan miljoona kertaa. En ikinä ota yhteistyö-juttuihin tuotteita, joista en pidä. Tässä postauksessa vilahtaa neljä erilaista vaatetta Filemon Kid:ltä; pesukarhu-jumpsuit, vyötiäis-legginsit, -shortsit ja -teeppari. Näistä jokaisen voi tilata linkistä:  KLIK  !!


Mitoitukseltaan vaatteet vastaavat aika hyvin kokoaan. Poika oli viimeksi mitattuna 91cm pitkä ja paino oli noin 14kg. Nämä kuvissa näkyvät vaatteet ovat kokoa 92/98 ja juuri napilleen sopivia jokainen. Olen tyytyväinen etenkin jumpperiin, jossa lahkeiden mitta riittää pitkäjalkaiselle kaverille. Teeppari oli ehkä vähän väljä eikä mikään ihonmyötäinen, mutta sopii mielestäni paremmin pojalle. Legginsit taas menevät napakasti ihoa vasten, mutta eivät purista liikaa. Shortseista löytyy nyörit, joten kiristäminen on mahdollista. 



Jos näistä mikään ei iskenyt, suosittelen kurkkaamaan verkkokaupan muut tuotteet! Listoilta löytyy mm.  Papu, Geggamoja, Maxomorra ja Raida. Verkkosivu on yksinkertainen käyttää, koska voit listata vaatteet merkittäin tai kokojen mukaan. Löydät listauksesta myös Outlet -kohdan ja oman osion pelkästään meille äideille

Siteeraan vielä tähän alle verkkokaupan omistajan Inkan sanoja:

"Coolkids.fi on ekologisten ja hauskojen lastenvaatteiden verkkokauppa. Valikoimassa on laadukkaita vaatemerkkejä kuten Papu, Geggamoja, Filemon Kid, ja Shampoodle. Lähes kaikki Coolkids.fi:ssä myynnissä olevat vaatteet on valmistettu laadukkaasta GOTS-sertifioidusta* luomupuuvillasta ja ne on testattu Cookids -perheessä :). Myymme vain laadukkaita tuotteita." 

Verkkokaupan lisäksi käy ihmeessä tykkäämässä Facebookissa heidän sivuistaan, jolloin pysyt hyvin mukana tulevassa. 



Ihan loppuun vielä se lupaamani alekoodi! Nyt saat siis verkkokaupasta -15% alennuksen kaikesta koodilla "Anette". Tarjous on voimassa kuun loppuun saakka eli 30.04.2015 asti.



Lukijoille vielä sellainen kysymys, että onko jollekin tämä verkkokauppa tai merkki ennestään tuttu? Kokemuksia? Iskeekö teihin tällaiset eläinkuosit vai ei? Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Alkuraskaus


Siitä on muuten aikalailla tarkalleen 3 vuotta, kun plussasin tuon ihanan esikoiseni. Sen jälkeen on tullut 3 positiivista uutista, joista jokainen on muuttunut nopeasti negatiiviseksi. Tämä nykyinen plussa on siis tähän mennessä pisimmälle kestänyt ja jotenkin tuntuukin erilaiselta. Osittain jopa varmalta. Pelkoja on silti ihan kamalasti, kuten monella muullakin tässä vaiheessa. Sitä miettii, että onko normaalia tuntea näin kovia mahajuilimisia tai onko normaalia olla lähes oireeton. Toisilla saattaa alkuraskaudessa olla pelkona myös verenvuoto, joka voi ihan hyvin olla vaaratonta. Täytyy myöntää, että jännitän kamalasti vessassa käymistä ja aamulla heräämistä. Entä, jos se NYT on mennyt kesken?

Esikoisen kanssa pääsin alkuraskauden aika helpolla. Tein raskaustestin vasta noin rv9 (rv=raskausviikko) tienoilla eli todella myöhään. Olin tällöin kärsinyt pitkään epäsäännöllisestä kierrosta ja olin melkein kokonaan oireeton. Muistan syöneeni vaniljajäätelöä ja haukkuneeni sen valmistajan pataluhaksi, koska jäätelö maistui mielestäni kammottavalta. Vika ei tosin tainnutkaan olla valmistajassa, vaan raskaudessa. Pahoinvointia ei liiemmin muuten ollut, ei liitoskipuja eikä yhtään mitään. Pientä väsyä, isoa nälkää ja päänsärkyä. Siinä kaikki.

Tällä kertaa oireilin jo ennen testin tekemistä, mutta en tajunnut yhdistää niitä vauvaan. Joskus nimittäin tunnen juuri ennen kierron päättymistä samankaltaisia oireita, mitä raskaudenkin sanotaan tuovan. Näin jälkeenpäin voin kuitenkin sanoa, että se vahvistunut hajuaisti, oliivin/fetan/suolakurkun himo ja väsymys olivat ennakkoivia vinkkejä raskaudesta. Miten sitten päädyin tekemään raskaustestin?

Päälle viikko ennen plussaa aloin kärsimään ikävästä vaivasta. Tuntui siltä, että juuri sairastettu virtsatietulehdus olisi jäänyt päälle. Rakko oli täynnä, mutta tyhjentäminen ei onnistunut, kirveli ja sattui. Ravasin tiheään tahtiin yksityisellä, jossa mietittiin ja mietittiin syytä tälle. Kokeiltiin rasvoja, hiivalääkettä ja antibioottia eikä mikään jeesinyt. Oireet palasivat jälleen pitkäperjantaina ja suurinpiirtein nyyhkytin sykkyrässä matolla sitä epämiellyttävää tunnetta. Päätettiin, että lauantaina ajeltaisiin työpäivän jälkeen jälleen kerran Dextraan miettimään syytä sille kaikelle kärsimykselle. Työpäivän aikana mietiskelin vähän  kaikkea ja huomasin jossakin vaiheessa, että mahaa nippaili kivuliaasti sekä erikoisesti. Tästä pälkähti mieleeni, että menkat olivat myöhässä reippaasti, vaikka kierto on pysynyt puolisen vuotta säännöllisenä. 

Kotona mietin asiaa lisää ja päätin, että kaipa sitä voisi testata JOS jemmoista löytyisi joku vanha raskaustesti. Löytyihän sieltä ja hetkeä myöhemmin istuin tikku kädessä vessanpöntöllä. Tuijottelin sitä aika neutraalisti ja tulos näytti negatiiviselta. En ollut yllättynyt, vaan pikemmin ärtynyt kiertoni sekoamisesta. Yhtäkkiä havahduin siihen, että valkoiselle pohjalle oli tullut hennon vaalea viiva. Kädet rupesivat tärisemään, tuijotin viivaa epäuskoisena ja kaivoin kännykän esiin. Iskin kuvan erääseen speciaaliin ryhmään, jossa on kourallinen tyttöjä jakamassa elämäänsä toisilleen. Onnitteluja sateli. Muistan kiskaisseeni ensimmäiset kengät jalkaani ja lähteneeni ilman ulkovaatteita ovesta ulos. Juoksin niin lujaa, kun jaloistani pääsin ja olin ihan varma, että pyörryn kohta. Hetkeä myöhemmin seisoin työpaikalla pukkareilla ja pidin testitikkua  J:n  kasvojen edessä. Kumpikaan ei oikein saanut sanoja suustaan ja päädyttiin halaamaan pitkään.

Lähdettiin kaikesta huolimatta iltapäivällä sinne lekuriin, jossa selitin tehneeni haalean plussan kotona. Lääkäri pisti lähetteen pissakokeeseen SEKÄ verikokeeseen. Hetkeä myöhemmin kävelin ulos Dextrasta paperin kanssa, jossa luki isolla sana POSITIIVINEN. Verikoe antoi HCG:n määräksi 114, joten olin siis todistettavasti ja aidosti raskaana. Vihdoin.

Meillä on ollut paljon puhetta tulevaisuudesta. On puhuttu yhteenmuutosta, lapsista ja tulevista vuosista. Ollaan mietitty sitä, että halutaan perustaa perhe ja hankkia yhdessä paljon lapsia. Kumpikaan meistä ei olisi koskaan uskonut, että juuri nyt oli vauvan aika tulla. Tämä pieni ihme yllätti sekä tulevan äidin että isän. Elämä antaa parastaan, kuten joku lukija kirjoitti kommenttikentässä.

Tein tuon raskaustestin rv4+3 ja tänään ollaan viikko pidemmällä eli rv5+3. Toistaiseksi olen jälleen melko oireeton. Kaikkea pientä vaivaa kyllä löytyy, mutta ei mitään sellaista, joka haittaisi näkyvästi elämää. Pahoinvointia ei ole, ällötystä ei ole eikä enää ole myöskään kipua. Alkuun maha oli vähän sekaisin, kivulias ja täynnä ilmaa. Se aiheutti huolestuttavia jomotuksia ja olin ihan varma, että tämäkin menisi vielä kesken. Väsymys on hiipinyt pikkuhiljaa kylään ja valvominen on liki mahdotonta. Hajuaisti on edelleen aika herkkä, mutta ei aiheuta kuvotusta. Pahin oireista on ehkä nälkään yhdistettynä ruokahaluttomuus. Maha kurnii koko ajan, mutta mikään ei maistu!

Suunniteltiin vähän, että mentäisiin noin rv7+1 varhaisultraan tarkastamaan, että onko kaikki hyvin ja löytyykö masusta ketään. Sykkeenkin pitäisi näkyä noilla viikoilla jo. Tuntuu, että sinne on mahdottoman pitkä aika enkä malta yhtään odotella tässä jännityksessä. Miksi aika matelee, kun on jotakin odotettavaa?  Ensimmäinen neuvola on 27.04., jossa varmaan saadaan niitä kuuluisia lippulappusia. Tässä sitä nyt taas ollaan - matkan alussa kokemassa kaikki uudestaan. Miltähän se tuntuu tällä kertaa? Erilaiselta vai ihan samanlaiselta? Erona edelliseen on se, että pääsen kirjoittamaan tästä raskaudesta kaiken ylös tänne blogin puolelle. Operaatio Äiti. muuttuu siis äitiys-, mielipide-, ja lastenvaateblogin ohella raskausblogiksi! 

En koskaan ole perustanut kamalasti vauvamaha-kuvista, mutta kaikkeahan sitä on kokeiltava. Aion siis näihin postauksiin ujuttaa otoksia tästä kasvavasta pötsistä niin kauan, kun jaksan ja muistan. Otin tänään ensimmäiset kuvat ja "järkytyin" lievästi. Alkuraskaudessa saattaa joskus tulla paljon turvotusta ja uskon tämän olevan juuri sitä itseään. Mahahan vastaa samaa, kun viime raskauden rv16! Apua! Vielä kaksi viikkoa sitten olin huimasti litteämpi keskivartalosta, joten saa nähdä millaiseksi palloksi tässä päädytään! No, olkoon turvotusta tai ei, mutta vauvamaha <3





Minkälaisia raskausoireita teillä oli? Mistä tajusitte testata? Kuinka moni on käynyt varhaisultrassa ja millä viikoilla?


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

- 25 -


Tämä tyttö täytti tänään 25 vuotta! Onhan se tavallaan 1/4 elämästä siis takana. Pitäisikö tässä iskeä kriisi tai jotakin? Ei ainakaan tunnu vielä mitenkään erikoiselta. Yksi päivä muiden joukossa, mutta erona se, että ihmiset soittelevat ja laittelevat sankoin joukoin viestejä. Ajattelin, että turhaan kirjoitan mitään liirumlaarumia tästä päivästä, menneistä vuosista tai mistään elämänkokemuksista. Päähäni pälkähti paljon parempi idea! Saan usein blogiini haasteita, joissa esiintyy paljon erilaisia kysymyksiä. Kai niissä pyritään tutustumaan bloggaajaan paremmin. En oikein ole kovin innokas vastaamaan näihin haasteisiin, mutta voisin kerrankin tehdä pienen postauksen itsestäni. Aion siis listata tähän alle 25 satunnaista faktaa itsestäni. Tässä tulee:


1. Minulla on kotona kaksi kania ja yksi koira.
2. Potkin usein kiviä ja lumipalloja kävellessäni.
3. Tykkään ihan kamalasti lukea ja uppoutua kirjoihin.
4. Olen muistojen kerääjä ja haalin kaikkea pientä säästöön.
5. En osaa laulaa enkä ole missään nimessä musikaalinen tapaus.
6. Tykkään piirtää ja osaan jopa vähän, jos sille päälle satun.
7. Kun onnistun aloittamaan rakastan laskea matikkaa ja fysiikkaa.
8. Olen ihan hulluna Amerikkalaisiin draamasarjoihin.
9. Järjesteleminen on mahtavaa ja olen pieni perfektionisti.
10. Leikkaan omat hiukseni ja joskus myös toistenkin.
11. Olen huono kokkaamaan, mutta yritän kovasti!
12. Matkustelisin jatkuvasti, jos olisi rajaton määrä rahaa.
13. Ystävystyn harvan kanssa, mutta niistä suhteista tulee vahvoja.
14. Olen LIIAN riippuvainen limuun.
15. Pelasin aikanaan jalkapalloa SM-sarjassa.
16. Ihmettelen maailmaa ehkä vähän liikaakin. Syväluotaaja.
17. Olen mielettömän eläinrakas.
18. Tärkeintä elämässä on se, että on joku josta välittää ja joka välittää takaisin. 
19. Haluaisin PALJON lapsia - ainakin viisi.
20. Ruokapöydässä en ole nirso, vaan ainakin maistan kaikkea.
21. Olen äärettömän tarkka lastenvaatteiden suhteen.
22. Olen myynyt kurkkua Teemu Selänteelle.
23. En osaa koskaan päättää yksinkertaisia asioita, vaan tarvitsen jonkun auttamaan.
24. Uskon Jumalaan.
25. Olen syntynyt palmusunnuntaina, jolloin kätilö virpoi minulle leikillään.




Faktat ovat todella satunnaisia. Heitin päästäni asioita, jotka tulivat ensimmäisenä mieleeni. En kovin usein kirjoita itsestäni täällä blogissa tai siitä millainen olen. Siksi tällainen pieni minä-aiheinen postaus soveltui hyvin tähän syntymäpäivään. Löysitkö yhtäkään kohtaa, jonka sinäkin voisit alleviivata?

Loppuun on pakko todeta, että tämän viikon kruunasi ehdottomasti tieto raskaudesta ja se uutinen, että tämä blogi etenee "urallaan". Siitä lisää sitten myöhemmin, mutta muutoksen tuulet puhaltavat!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Positiivinen käänne



Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tosissaan tuo tullessaan. Jonain päivänä saatat istua kädessäsi paperi, jossa lukee ne ihmeelliset sanat. Tunnet samaan aikaan onnea, järkytystä, pelkoa ja suunnatonta rakkautta sisälläsi.

Ensin ajattelin,  että ei.. en varmana kerro asiaa täällä. Tämäkin onni voi kaatua huomenna, ensi viikolla tai vielä kuukaudenkin päästä. Miksi siis nostaa käsiä ilmaan ja tuulettaa, jos kaikki saattaakin huuhtoutua vielä viemäristä alas? No siksi, että tunnen tällä hetkellä mieletöntä järkytyksen sekaista iloa! Ja järkytyksen sävy on positiivinen.

Kirjaimellisesti positiivinen. Eilen 4.4.2015 sain kuulla tulokset; "Onneksi olkoon, raskaustesti on positiivinen." 

Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden lopulla Topista tulee isoveli, minusta äiti kahdelle ja J saa ensimmäisen biologisen lapsensa, JOS kaikki menee hyvin. Jos kaikki ei mene hyvin, sitä katsotaan sitten. Ainakin olen asiasta täällä puhunut ja voin sitten purkaa ajatuksiani ääneen.

Mihinkään en kuitenkaan lähde asenteella, että metsään mennään. Aion ottaa ilon irti jokaisesta hetkestä. Tänään ollaan viikoilla 4+4 ja se on jo päivän enemmän kuin eilen. Voittajafiilis!





tiistai 31. maaliskuuta 2015

Rakkaus ei löydy kiven alta, vaan se putoaa taivaalta suoraan päähäsi.




Nelisen kuukautta siitä on, kun kaikki kummasti muuttui. Elämä kääntyi päälaelleen ja keväästä jatkuneen eron tuoma järkytys, väsymys ja alakulo alkoi väistymään. En alkuun nähnyt sinua sumusta, kuten yleensäkään sumusta mitään erottaisi. Yhtäkkiä olitkin ihan lähelläni ja pidit kädestäni. Yhdellä kevyellä otteella kaadoit minut syliisi ja kannoit pitkän matkan sisälle lämpimään. Kantaessasi minua, tunsin oloni turvalliseksi. Lämmin kehosi painautui omaani vasten, ihosi tuoksui hyvältä ja silmissäsi tuikki päättäväisyys. Painoin pääni sinua vasten ja annoin elämän viedä.

Ihmiset puhuvat sielunkumppaneista, tosirakkaudesta ja rakkaudesta ensimmäisellä silmäyksellä. Jo pienestä iästä lähtien moni tyttö löytää itsensä haaveilemasta siitä elämänsä prinssistä. En tiedä uskonko tosirakkauteen, mutta tiedän ainakin unelmoivani siitä. Sielunkumppanuus taas on sitä, että elää toisen kanssa kymmeniä vuosia kyllästymättä.

Parisuhde, rakkaus ja sen tuomat koukerot ovat ihmeellisiä. Kenen treffikutsu pitäisi valita vai odottaisiko maltillisesti sitä maagista hetkeä kaupassa, kun kaksi tuntematonta rakastavaista kohtaavat? Kuuluuko prinssin olla varakas, maineikas ja ratsastaa maan hienoimmalla ratsulla pukeutuen arvokkaisiin kankaisiin? Entä, jos valitseekin väärin ja päätyy huonoon suhteeseen? Entä, jos valitsee oikein ja päätyy hyvään suhteeseen, mutta ihmiset eivät ole tarkoitettu toisilleen sen enempää kuin vain kavereina? Onko meillä tässä elämässä sitä kuuluisaa toista korttia, jonka iskeä pöytään? Saako sitä tehdä virheitä?

Itse olen aina uskonut sielunkumppanuuteen. Sitä on parisuhteissa, mutta myös ystävyyssuhteissa. Joskus vain kolahtaa ja lujaa eikä kaikki kolhut katoa koskaan. Cars 2.ssa Martti sai mahdollisuuden uuteen upeaan ulkonäköön, mutta halusi kuitenkin säilyttää kolhunsa, koska ne muistuttivat häntä parhaan ystävänsä Salaman kanssa koetuista hetkistä. Sielunkumppani on se henkilö, jota sinä ymmärrät parhaiten ja joka ymmärtää sinua parhaiten - etkä oikeastaan edes tiedä miksi. Hän on se henkilö, joka vielä kuolinvuoteellasikin naureskelee kanssasi yhteisille muistoille. 

Olen haaveiluun taipuvainen tyttö ja läpi elämäni kirjoitellut paljon näistä unelmista. On ollut päiväkirjaa, henkilökohtaista blogia ja miljoonia irtopapereita. Jo lapsuudesta viime vuoteen asti tekstien lomasta on hehkunut yhä uudelleen ja uudelleen tietyt sanat; "Missä sinä olet?". Olen ajasta ikuisuuteen hokenut sitä samaa, että täällä minä olen ja odotan sinua. Tule jo hakemaan! Vasta nyt olen tajunnut katsoa syvälle sisimpääni ja ymmärtänyt itsestäni enemmän. Tämä pieni tutkimusmatka olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten.


Olen elämääni juurtunut, arkeen tottunut ja kiellän kaiken uuden ihanuuden. En halua katsoa eteenpäin, junnaan paikallani ja tyydyn siihen elämään mitä tässä on. Unelmointi on jäänyt, haaveilu on katkennut. Kunhan istun suurimman osan illoista itsekseni ja itken. Kaikki se miksi minun piti tulla, on jäänyt. Miten tässä näin kävi? Painan kasvoni käsiä vasten ja pudistan päätäni. Mitä seuraavaksi? Uskaltaisinko vain hypätä tuntemattomaan? Annanko itselleni luvan luovuttaa ja aloittaa uusi elämä?


Kun edetään siihen pisteeseen, ettei koe seuraavankaan oven takana olevan enää yhtään mitään.. sitä on aika antaa periksi ja jatkaa matkaa uuteen suuntaan. Kun huomaat kiertäneesi samaa ympyrää jo vuodesta toiseen onnistuen vain lannistamaan itsesi, on syytä kokeilla sitä vaikeampaa reittiä. Jokainen labyrintti vie ulos, jos uskaltaa nostaa päänsä ja yrittää. 

Joskus joutuessani umpikujaan sekoan ja menetän kaiken hallinnan. Järjestelmällisestä ihmisestä tulee kävelevä kaaos. Näin tapahtui sen jälkeen, kun vihdoin päästin irti. Menetin elämänhallintani ja menetin järkeni kaikkeen. Seisoin kovassa tuulessa enkä kuullut edes omaa ääntäni. Päässäni sumeni ja mietin, että selviäisinkö siitä pimeydestä ikinä ulos. Tiesin, että tulisi viemään vuosia, että sitä saisi itsensä eheäksi ja ehkä mahdollisesti siihen pisteeseen, että joku toinen ihminen löytyisi vierelle jakamaan tätä matkaa. Onneksi ympärillä oli kuitenkin muutama aarre - ystävä, joiden avulla kokosin viimeisiä rippeitäni kasaan. 


Sitten sinä saavuit sieltä sumusta. Sinä olit se ihminen, jota koko elämäni olin paperilla lojuvilla sanoilla kutsunut luokseni. Sielunkumppani - uskallan väittää. Ymmärsit minua, tuit minua ja kannoit vaikeimman yli. Tunsin sisälläni jotakin kuplivaa ja lepattavaa. Säikähdin. Olinkohan vain liian haavoittuvainen ja takerruin sinuun syvästi sen vuoksi? 


Ei ollut helppoa ihastua niin pian. Sitä joutui painimaan oman päänsä, tunteidensa ja minuutensa kanssa kokonaisen armeijan voimin. Mikä minä olen? Mitä minä haluan? Mitä minä teen? Näitä kysymyksiä kuitenkin häiritsi se pieni hiipivä ajatus; Kuka sinä olet? Miksi saat sydämeni lepattamaan? Miksi tunnen näin sinua kohtaan? Miksi oloni on yhtäkkiä niin turvallinen ja hyvä? Lapsena opin, että ratkaisuja tulee harkita vakavasti eikä mitään saisi tehdä hetken mielijohteesta. Tämä ajatus on juurtunut päähäni lujaa ja pidän siitä aina kiinni, kun on aika tehdä isoja päätöksiä. Valvon öitä miettien, pohdin päivät läpi ja pyöritän ajatusmyllyä tuhannen voltin voimalla. Hassua todeta, että ensimmäistä kertaa elämässäni vaikean tästä miettimisestä teki se, etten tiennyt mitä pitäisi miettiä. Selittämätön itsevarmuus ja luotto pursusi sisältäni. Tiesin vahvasti mitä haluaisin. 


Laastarisuhteeksi kutsuvat, mutta ei se minua hetkauta. Tätä tunnetta ei voi kukaan läpäistä, se on vahvana siellä mihin kellään muulla ei ole pääsyä. Sydämessäni. Joskus tulee hetkiä, että elämä pelottaa, mutta silloin voin painautua sinua vasten ja katsoa silmiisi. Kun en luota itseeni, minä luotan sinuun. Sitä se tarkoittaa - yhdessä oleminen.


Helposti elämä rutinoituu. Ihmiset väsähtävät arkeensa ja alkavat toistaa tuttuja asioita. Mistään ei saa kiinni, koska kaikki on samaa. Ei se johdu oikeastaan koskaan siitä, etteikö olisi jotakin uutta löydettävää. Ihminen vain jostakin syystä lopettaa etsimisen ja tyytyy kohtaloonsa. Arki on vihollinen, vai onko? Ehkäpä on, jos siitä tekee vihollisen.


Oikeastaan en tarvinnut sekavaan päämäärättömään elämääni mitään muuta, kuin sinut. Sinä olet ihminen, joka tuli luokseni, istutti minut alas ja painoi sormensa huulilleni, kun yritin ensin vastustaa. Olen vastustaja kaikessa - se tylsä kalkkis, jolla on aina vastalause tai perustelu miksi joku asia ei sovi. Siinä tuolilla istuessani jo elämään kyllästyneenä avasit silmäni uudelleen. Kerroit tästä maailmasta ensin 10 asiaa, joista en ollut osannut edes haaveillakaan. Sen jälkeen kerroit 10 lisää. 


Muistan olleeni pitkään ahdistunut omasta puolestani, sen toisen puolesta ja poikani puolesta. Olin ahdistunut ystävien takia, läheisteni takia ja kaikkien takia. Kaikki ahdisti, itketti ja stressasi. Harvoin hymyilytti tai oli hauskaa. Sen aamuhymynkin takana mieli kävi raskaana ja elämä polki päähän. Kaikki tämä johtui siitä, että jäin roikkumaan johonkin. Roikkuminen vie voimat, väsyttää ja lopulta pudottaa lujaa. Pudotuksen jälkeen ei välttämättä sitten jaksakaan nousta ylös, koska kaikki powerit ovat kuluneet siihen roikkumiseen. Halusin olla kyllä lähellä, mutta en sillä tavalla, joka silloin olin. En siinä roolissa. Siksi lopulta päädyin ihan uudelle polulle, joka lopulta vastusti painovoimaa ja käänsi suupieleni ylöspäin.


Nauran tyhmälle vitsillesi, koska se oikeasti oli niin typerä, etten edes tajunnut sitä. Nauran sille, että kaadoit limutölkkisi varmaan jo sadannen kerran oppimatta mitään edellisistä kerroista. Nauran isolle röyhtäyksellesi tai sille, että kutitat mahaani varovaisesti. Nauran kanssasi katketakseni hassulle juopuneelle nuorelle Helsingin keskustassa. Heijastat oman hymysi minun kasvoilleni ja saat lämmön valtaamaan koko vartaloni. Hymyilen myös siksi, että näytät niin rakastuneelta.


Mielestäni rakkautta, sen ajankohtaa eikä kohdetta voi valita. Uskon siihen, että oikea kirjaimellisesti tai vähemmän kirjaimellisesti kävelee vastaan. Rakkaus ei löydy kiven alta, vaan se putoaa taivaalta suoraan päähäsi. Tunteet, ihastuminen ja kohtaamiset ovat vain asioita, jotka tapahtuvat. En usko siihen, että rakastumista pitäisi lykätä "koska se vain on soveliasta". Ei ketään tai mitään voi pitää hold:lla. Ehkä joskus ainoa oikea asia on unohtaa se järjestelmällisyys, näyttää normeille keskisormea ja hypätä pois omalta mukavuusalueeltaan. Silloin sitä voi huomata yhtäkkiä heräävänsä ihmisen viereltä, joka jaksaa pitää kiinni kädestäsi ajaessa, silittää poskeasi ohimennen, kehua kauneuttasi ja olla läsnä aina, kun tarvitset. 


Ehkä et ollut se stereotyyppinen prinssi valkoisen hevosen selässä, jonka joskus kuvittelin. Satut olemaan se tyyppi, joka hurautti paikalle mustalla Volvollaan, lenkkarit jalassa ja hiukset sojoittaen jokaiseen suuntaan. Ehkä et ollut se joka naisen unelma tiskirätti kädessä ja imuri toisessa. Satut olemaan se tyyppi, joka unohtaa joskus likaiset sukkansa lattialle tai pyyhkiä ruokatahran tasolta. Ehkä et ollut samanikäinen kanssani, vaan iällisesti vasta nuori aikuisuuden kynnyksellä tasapainotteleva pojankoltiainen. Satut kuitenkin olemaan se tyyppi, jonka pään sisältä löytyy kypsä ajattelutapa, hyvät elämänarvot ja samanhenkisyys ikäisteni kanssa. Ei rakkaus katso ikää, ulkonäköä eikä luonnetta. Se olet sinä, joka teit minuun vaikutuksen.


Elämä voi antaa jotakin suurta. Tartu siitä kiinni. Niin minäkin tein ja nämä kuukaudet ovat olleet mahtavia. Odotan tulevia palavalla innolla! Olen herännyt vihdoin henkiin.


Katselin ystävällisiä silmiäsi ja sinä katselit minua. Makasimme lähekkäin ja minä kysyin peloissani, että entä jos rakkaus jonain päivänä sammuisi meidänkin väliltämme. Entä, jos mekin vain etääntyisimme toisistamme ja päätyisimme lopulta erillemme niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sinä hymyilit hetken ja vastasit lempeällä äänelläsi:  "Jokaikinen ilta ennen nukahtamistasi ja jokaikinen aamu herätessäsi, haluan antaa sinulle uuden syyn rakastua minuun yhä uudestaan." Tämän jälkeen tiesin, että olin tehnyt oikean valinnan. Aion jatkossakin luottaa elämään.. kyllä se vie. 








perjantai 27. maaliskuuta 2015

Mini Rodini - Drop 3 on täällä!


Yhteistyössä: Punavuoren Peikko

Lastenvaatehullu, joka odottaa erilaisten merkkien uusia droppeja kuin kuuta nousevaa, innostuisi takuulla erilaisista vaatteisiin liittyvistä mahdollisuuksista. Täytyy myöntää, että tämä kevät on ensimmäinen, kun olen iskenyt itseni odottavien ihmisten sekaan intoilemaan saapuvista mallistoista. Meidän kevään suosikki on ollut sisävaatteiden suhteen ihana Mini Rodini. Merkki, joka jakaa ihmiset kahteen eri kastiin. Toiset nauravat mahat kippuralle, näyttävät oksennuseleitä vaatteen nähdessään ja toiset taas maksavat toista sataa käytetystä herkusta. Drop 1:sen kohdilla tilasin parit takit ja muutakin pientä - varovaisesti tunnustellen. Drop 2:sen kohdalla taas pääsin VIP-tilaisuuteen Punavuoren Peikkoon räpeltämään vaatteita ensimmäisten joukossa. MUTTA tänään.. juuri näillä minuuteilla, kun tämän postauksen julkaisen; alkaa verkkokaupat täyttyä innokkaista ostajista ja jälleenmyyjien ovien takana jonottaa useampikin äiti sormet jännityksestä kihelmöiden. Itse sain aivan loistavan mahtavan ihanan mahdollisuuden päästä valikoimaan haluamani Rodinit jo ennakkoon Punavuoren Peikosta torstai-iltapäivänä. Ideana oli postata uusista Drop 3:sen vaatteista täällä blogin puolella ja loppupäivä menikin pikkuhiljaa kuvaillessa.

Meillä ei aikaisemmin tosiaan ole paljoa Rodinia kaapista löytynyt - ainoastaan muutama hassu. Mopsilegginsit. Kirahvilegginsit. Papukaija-paita. Panda-jumpsuit. Seepra-setti. Ja niin edespäin... En pidä läheskään kaikista kuoseista, valikoin pojan vaatteet tarkasti ja suosin niissä myös sellaisia, joista poika itse tykkää. Topista onkin kuoriutunut pieni vaatefriikki, joka haluaa käydä itse ilmoittamassa äidille, kun kaupassa näkyy ostettavan arvoinen paita tai liian kivat pöksyt. Kenkäkauppaankin poju kinuaa harva se päivä. 

Pidän merkin vaatteissa siitä, että niissä on ajateltu paljolti ympäristöä. Reilu Kauppa -lappu löytyy mielestäni ainakin suurimmista osista - en ole ihan kaikkia syynännyt kuitenkaan läpi. Be kind on nature - wash moderately and help care for the environment. Materiaali on tähän mennessä ollut kestävää, hyväntuntuista ja laadukasta. (Enkä toki väitä, etteikö ketjuliikkeen vaatteet olisi!)

Tänään mallistoa hipelöidessä olisin halunnut valita melkein kaikki. Basic-sarjaa ei ole vielä osunut omalle kohdalleni ja nyt vihdoin pääsin todistamaan sen olemukseltaan hyväksi. Kangas on joustavaa, muotoilu kiva ja värit erittäin toimivat! Ennen ajattelin jotenkin kitsaasti, että tuntuisi hassulta maksaa paljon "tavallisen" näköisestä vaatteesta(mahdollisesti ilman erikoisominaisuuksia), joten tämän takia päätin jättää hankkimiset siihen, että pääsisin paikanpäälle niitä ihmettelemään. Pelikaani-kuosista on syntynyt paljon keskustelua, että onkohan se nyt niin kiva vai ei. OLI!! Meille lähti heti teeppari sekä legginsit! Näiden lisäksi nappasin kesähatun, jolle en kuvauksiin löytänyt oikein sopivia vaatteita oheen. Pyrin ottamaan kuvat pelkissä Rodineissa, mutta sen verran joustin, että osa oli vanhoista mallistoista. Kyllä tuo paperikassi sisälsi muutaman muunkin vaatteen, mutta enempiä höpisemättä siirrytään kuviin, joista ne kyllä erottuvat selkeästi.




Kesä tulee, joten olen alkanut hamsteroimaan hihattomia sekä teeppareita lipastoon. Oli hyvä "mahis" napata kevyitä kuteita tästä dropista, joten niitä myös sitten lähti mukaan. Esimerkiksi tämä "Gone Fishing" -toppi kuului MUST HAVE -listalle. Pidin tällä kertaa uuden malliston väreistä paljon! Tuollainen kevyt hiekkamainen sävy näyttää hyvältä vaaleatukkaisen pojan päällä auringonpaisteessa. Otin topin ja nuo housut koossa 92/98 ja uskon valinnan olleen aika nappi. Pelkään toki, että vaatteet kutistuvat kuivausrummussa hieman eivätkä mahdu kasvavan pojan päälle enää kesällä, mutta pidetään peukkuja kohti kattoa! 




Näissä kahdessa kuvassa näkyy vanhan malliston pöksyt ja ihana pelikaani-paita. Voin sanoa, että tuo sävy on omasta mielestäni ainakin kiva! Tykkään tästä ehkä enemmän kuin siitä ruskeasta, josta näin sneakpeak-kuvia. Valitsin kokeilun vuoksi t-paidasta koon 104/110 ja se on auttamatta liian iso ainakin nyt. Olen kääntänyt paitaa kuvissa housujen takaresorin alle, joten totuus on kuvaa karumpi. Katotaan miten paita sopii kesällä, koska toisaalta tykkään pitää pojalla t-paidat vähän löysempinä malleina. 




Tähän hattuun taisin ehkä vähän jopa rakastua. Tiedän, että rakkaus lastenvaatteeseen saattaa kuulostaa höynähtäneeltä, mutta onneksi lohduttaudun sillä, etten ole ainoa "pimeä" kaveri tämän maan kamaralla tämän asian suhteen. Hakisin hatun kanssa kuitenkin vähän erilaista sävyä vaatetukseen, mutta Rodineista sitä ei meiltä nyt löytynyt. Kesällä tällaiset hatut ovat rikkaus, koska ne peittävät naaman lisäksi niskaa näppärästi. En tiedä kuuluisiko nuo narut oikeasti iskeä rusetille kaulalle, mutta onhan se aika kiva noinkin. Otin lätsästä koon 52/54 ja se vastaa ihan hyvin kokoaan. Pojan pää oli muistaakseni juurikin sen 52cm.




Näissä kuvissa on vuorostaan pelikaani-housut ja sitten se kuuluisa Basic-paita. 104/110 on tässä mallistossa vähän liian iso tuolle meidän päälle 90cm ja 14kg pojalle. Edellisissä mallistoissa on mennyt satunnaisesti koot 92/98 ja 104/110. Täytyy muuten suositella hankkimaan tuo paita sekä housut, koska lintujen nokat ovat hyvin lähellä paidan sävyä. Paitakin on näppärästi unisex-värinen, joten nämähän sopivat tytölle tai pojalle.





Loppuun täytyy iskeä vielä sekametelisoppa. Mielessä se näytti kivemmalta, mutta toteutus oli vähän erilainen. Joskus on hauska leikitellä ja kokeilla villejä settejä pojan päällä, koska se kehittää omaa silmää stailaamisen suhteen hyvin. Idea tässä kokonaisuudessa oli rento kalastaja-lookki. On keltaista takkia, sinistä lakkia ja kaikkea kalaan liittyvää. Eikös ne pelikaanitkin jotain fisuja vetele napaansa? Syteen tai saveen - tulipahan tätäkin kokeiltua. Keltainen Pico on vanhaa mallistoa, sukat ostettu Polarn O. Pyretistä ja kengät napattu mukaan Zaran alemyynneistä.


Loppuun vielä haluan kertoa Punavuoren Peikon Facebook-sivuilta napatusta vinkistä.  "Loppuviikon ajan ilmaiset toimituskulut, kun syötät kassalla kampanjakoodin postarit  (ei koske kotiinkuljetusta)!"


Suosittelen käymään Punavuoren Peikon -nettisivuilla kurkkaamassa vaatteita tai vierailemaan suoraan liikkeessä, joka sijaitsee Helsingin keskustassa! Itse siellä pari kertaa käyneenä, voin suositella siistiä ja viihtyisää putiikkia! Kiva päästä livenä katselemaan vaatteita ennen ostamista.




Lopuksi voisin kuulla teiltä vähän kokemuksia Mini Rodinista! Kiinnostaako merkin vaatteet, löytyykö niitä lipastosta? Mitä mieltä olit Drop 3:sta ja hankitko mitään?

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Nouveau "Père" #1 Ensimmäinen postaus


Tuodakseni vähän vaihtelua tähän blogiin, erilaista luettavaa ihmisille ja monipuolisuutta; aloitan säännöllisen postaussarjan, jota ylläpitää vierailija. Tämä vieraileva tähti on "mysteerinen J", joka on samalla tapaa innokas kirjoittaja kuin minä, mutta ei ole vielä rohkaistunut aloittamaan omaa blogia. Postaukset käsittelevät nuoren aikuisen ajatuksia, pohdintoja ja fiiliksiä elämästä. Niissä käsitellään perhe-elämään loikkaamista, mietitään tulevaisuutta ja yritetään sopeutua uusperheeseen. Ja tämä kaikki miehen näkökulmasta.


-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --



Tässä mä istun, mustassa Volvossani. Kaverit siteerasivat sitä aiemmin kunnon poikamiehen kaaraksi. Nyt takakontissa lojuu vaippapaketti ja toinen takapenkki on varattu isolle turvaistuimelle. Mitenköhän tähän päädyttiin? Vielä hetki sitten laahustin koulun käytäviä, mietin mitä pitsaa söisin ja piirtelin tarkoituksettomia sydämiä PostIt-lapuille.

Olisikohan nyt esittelyn paikka? Olen lähes 19-vuotias poika/mies – vai miksihän sitä pitäisi itseään kutsua? Kannan seitsemänkirjaimista nimeä, mutta täällä blogissa esittäydyn pelkkänä ”J”:nä. Wannabe salamyhkäinen. Juuri parhaillaan viimeistelen lukiotani ja kevään lopussa koittaa yksi elämän suuria kohokohtia, lakkiaiset. Se ei ole kuitenkaan ainoa iso muutos elämässäni tällä hetkellä.

Täytyy kyllä myöntää, että olen ihminen, joka on aina ollut todella epävarma itsestään. Ihminen, jota on kiusattu läpi lapsuuden. Ja ennen kaikkea ihminen, joka kuvitteli kulkevansa tämän matkan yksin hautaan asti. En puhu sellaisesta epävarmuudesta, että kyhjöttäisin yksin nurkassa. Enkä puhu sellaisesta epävarmuudesta, että se lamauttaisi minut täysin. Puhun epävarmuudesta sen suhteen, että löytäisinkö muka ikinä sellaista ihmistä, joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Joka uskaltaisi olla yhtä outo ja erilainen kuten minä.

Nykyään tuntuu, kun katson omaa ikäluokkaani koulussa, että kuumimmat puheenaiheet poikien keskuudessa on, että kuka höyläsi ja ketä, kuka kesti viinaa parhaiten ja millä automerkillä saisi eniten ”naisia”. Tytöt taas pyörivät omissa pienissä porukoissaan kikatellen kilometrien pituisien ripsien kanssa ylilyhyillä hameilla ja päät täynnä tyhjiä tulevaisuuden suunnitelmia. Näenkö itseäni sulautumassa porukkaan? En. Minä olen se poika, joka nappaa aamulla ensimmäisen t-paidan hyllystä. Se, joka iskee lenkkarit jalkaan niiden mukavuuden takia. Se, joka keskittyy kartoittamaan rahaa turvallista perheautoa varten. Olen se tyyppi, joka jaksaa jutella ihmisille yhteisen sovun vuoksi, pidättäytyä baari-illoista varjellakseni omaa terveyttä ja minä olen se tyyppi, joka jaksaa odottaa sitä, että Se oikea kävelee vastaan.

Ei siinä mitään. Kyllä multa rohkeutta löytyy iskeä se puhelinnumero kassaneidin käteen, pyytää luokkatoveria treffeille tai tanssia baarissa jonkun tuntemattoman kanssa. Mutta en halua. En kaipaa elämääni muutaman kuukauden suhteita, yhden yön juttuja, enkä bilettävän opiskelijan elämää. Se mitä kaipaan, on pysyvyyttä, turvattua tulevaisuutta ja elokuvamaiseen tapaan aitoa rakkautta. En tiedä onko se mahdollista, mutta se tekeekin minusta erilaisen, että uskon siihen vahvasti.

Nelisen kuukautta sitten löysin tytön, joka on minua hieman vanhempi ja karusti sanottuna elämässä kokeneempi. Rakastuminen tapahtui pitkän ystävyyden päätteeksi spontaanisti, molemmat ymmärsimme toisiamme todella hyvin ja lopulta päädyimme yhteen. Suhteestamme erilaisen tekee se, ettei meitä olekaan kaksi vaan kolme. Tytöllä – tyttöystävälläni, on kaksivuotias pieni poika edellisestä suhteestaan, joten sehän tekee musta vähän kuten isäpuolen.

Olen luonteeltani kirjoittajatyyppiä, joten mahdollisuus päästä ilmaisemaan ajatuksiani täällä oli kuin juuri minua varten. Kirjoitamme Aneten kanssa käytännössä samasta perheestä, mutta kahdesta eri näkökulmasta. Omat postaukset pyörivät enemmän seuraavien kysymysten parissa; Miltä tuntuu ottaa vastuu lapsesta? Minkälaisia ajatuksia se herättää, ettei ole saanut käydä läpi vauva-arkea, vaan on siirtynyt suoraan taaperon hektiseen elämään? Onko minusta isäpuoleksi niin, että pystyn antamaan lapselle tarpeeksi? Miten minun pitäisi kasvaa ihmisenä, että kykenisin olemaan täysillä mukana kasvatuksessa? Missä teen virheitä ja missä taas olen vahvoilla? Haluanko minä omia lapsia? Miltä tulevaisuus näyttää? 


Tervetuloa mukaan seuraamaan höpinöitäni! Kysymyksiä saa esittää ja otan mielelläni vastaan postaustoiveita.



-- J --

torstai 19. maaliskuuta 2015

Yhteistyö: Lasten Taikamaa (Testissä välikausihaalari!)


Kirjoitin hetki sitten postauksen välikausivaatteista ja ehkä joku tarkkasilmäinen huomasi, että joukosta puuttui haalari. Voin ensinnäkin sanoa, että parivuotiaalle järkevin valinta todellakin on haalari. Sitä pystyy aurinkoisen sään lisäksi pitää kivasti sateella, tuulella ja kurjallakin ilmalla. Haalarin hyvä puoli on se, ettei sinne pääse keskivartalon kohdilta kylmää ilmaa eikä esimerkiksi märkää hiekkaa. Kokonaisuus on paljolti suojaavampi. Olen tänä vuonna tykästynyt kyllä takkiin/ulkohousuihin, mutta onhan niissä ärsyttäviäkin piirteitä. Mietipä nyt sitä tilannetta, jossa lapsi pyörii maassa ja saat olla koko ajan kiskomassa takinhelmaa alas kainaloista - argh. 

Meillä on kuitenkin ollut hankaluuksia löytää sopivaa haalaria ja olen siitä täällä aiemminkin marissut. Pojalla koko vartalon suhde jalkojen pituuteen on "outo", jos niin nyt saa edes sanoa. Haalarit monesti pussittavat liikaa, jäävät lahkeista lyhyeksi tai eivät istu muuten ollenkaan kropan malliin. Aikaisemmin pojalle sopi hyvin Mini Rodinin pico, mutta sekin jäi nyt sitten pieneksi. Toinen hyväksi havaittu haalari oli Name It:llä ja sitä valmistetaan edelleen aina eri kuoseissa. Miksi sitä vaihtaisi hyväksi todettua toiseen? Yksinkertaisesti siksi, että tavallaan sitä kaipaa vaihtelua ja ainahan jokaisessa haalarissa on jotakin parannettavaa. Etsivä löytää!



Lähdin täksi kevääksi hakemaan haalaria aiempien hyväksi todettujen ominaisuuksien kautta. Name It:n omassa ehdottomasti parasta oli Softshell-pinta. Se miellyttää pehmeydellään, suojaa kosteudelta toimivuudellaan ja hylkii likaa näppärästi. Olen aina myös pitänyt haalareista, joissa on kaksi vetoketjua, koska ne ovat käytännöllisiä puettavuuden suhteen. Lahkeissa kiinnitän huomiota siihen, että niiden tulisi olla  fitit  eikä sellaiset pussimaiset, kuten Reiman haalareissa. En myöskään pidä kirjavista väreistä, oudoista kuvioista enkä räiskyvästä ulkomuodosta. Simppeli on kaunista ja siihen on helppo yhdistää värejä asusteiden kautta.

Joskus otan oikein asiakseni selata netissä verkkokauppoja läpi ja tutkia tarjontaa. Se on osa tätä lastenvaateholistin mieltä. Pakko saada harrastaa "mindshoppingia"  ja rakentaa ajatuksia kaikista mahtavista asukokonaisuuksista. En myöskään ole niitä ihmisiä, jotka hankkivat asioita hetken mielijohteesta. Tykkään vertailla, pyöritellä ja ihmetellä tarjontaa rauhassa. Tällä kertaa silmiini sattui monen tylsän haalarin jälkeen osumaan yksivärinen sininen tapaus, joka herätti mielenkiintoni. Olen jostakin syystä tänä keväänä (vihdoin) mieltynyt siniseen, mutta sen täytyy kyllä olla juuri se tietty sävy, jotta kelpuutan. Nirsoko - voi kyllä!

Mitä enemmän haalaria ihailin, sitä enemmän se kiinnosti. Asusteiden ostamisen helppous, softshell, kaksi vetoketjua, sievä muotoilu ja ihan tunnettu merkkikin. Olen tosin aikaisemmin kiertänyt Ticketin haalarit kaukaa, koska ne ovat istuneet tuolle pojalle aina surkeasti. Nyt päätin, että voisin lähteä kokeilulinjalle ja laittaa kyselyä mitoista. Päädyttiin lopulta siihen tilanteeseen, että haalari lähti meille kokeilua vastaan ja lupasin samalla kirjoitella arvioni siitä tänne blogin puolelle. Jee, mielipuuhaa! Pääsee ihmettelemään, arvostelemaan ja etenkin kuvaamaan kivoihin maisemiin!


Meillä on kodin vieressä ihan lähellä uimaranta, jossa on mahdollisuudet päästä tekemään vaikka mitä. On leikkipaikka, sata kiloa hiekkaa ja merta silmänkantamattomiin. Tuntuu ihan erilaiselta olla pojan kanssa ulkosalla, kun maisemat ovat täyden kympin luokkaa. Rannalla leikkiminen tekee mielen raikkaaksi ja merituuli virkistää kummasti pitkän talven jäljiltä. Siihen lisättynä aurinko, muut ihmiset ja hyvä meininki; kyllä jaksaa puuhata pihalla!

Ranta on ehkä paras mahdollinen paikka päästää lapsi valloilleen kokeilemaan haalarin kestävyyttä. Hiekka saattaa kuluttaa polvia, kiipeilyteline naarmuttaa vaatteen pintaa, merivesi syöksyä kankaan läpi tai kura jämähtää kiinni. Tulee näppärästi testattua kaikki osa-alueet kerralla! Tietenkin parhaimman tuloksen saa vasta kauden jälkeen, kun haalari on joutunut koetukselle pidemmän aikaa. 


Arvio kääntyy plussan puolelle. Istuvuus on tosi hyvä! Ehkä vähän leveähkö keskivartalosta, mutta lahkeet ja hihat ovat mukavan kapeat. Ne ovat sopivan mittaiset eivätkä nouse liikkuessa ollenkaan! Kummassakaan ei ole varsinaisia resoreita, joka aiheuttaa ainoastaan hihoissa sitä, että poika vetää kädet piiloon haalarin sisälle. Vetoketjut ovat unelmat, koska niitä on kaksi ja se helpottaa pukemista mielettömästi. Yleensä "kaksivetskariset" haalarit mielletään baby-malleiksi, mutta tämä tapaus sopii kyllä loistavasti pienelle taaperolle! Vedenkestävyyteen olin myös tyytyväinen. Pistin pojan kirmaamaan meren matalassa mutavelli-osiossa ja haalari piti loistavasti kosteuden loitolla. Sen pinta hylki likaa, vuori lämmitti hyvin eikä kevyt tuulikaan napannut iholle. Haalarissa on muuten irroitettava huppu, jos ei liiemmin siitä pidä!


Suosittelen sovittamaan haalaria, pyytämään mittoja tai ihan vain tilaamaan suoraan, koska tämä tuntuu aika joustavalta mallilta. Uskoisin sen sopivan muillekin "hankala-mallisille" lapsille enkä sulkisi toki myöskään pois ihan niitä normaaleja vartalon malleja. Itse oli ainakin kiva huomata, että mitat olivat melkeinpä sentilleen sopivat tuolle pojalle. Osassa meni muutaman sentin yli, mutta se kertoo vain kasvunvarasta. Mahtuupa koko kevään! Ja vaikka esimerkiksi hihoissa on sitä varaa venyä muutama sentti tällä kaudella, ei ne jää typerän hankalasti tielle!


En osaa yhtään sanoa, että löytyykö haalaria livenä mistään, mutta itse hommasin sen netistä. Olen aika usein selailemassa erään tietyn verkkokaupan valikoimaa, koska se on laaja! Olen sieltä erinäisiä kertoja päätynyt tilailemaankin vaatteita. Postitus on aina ollut hyvä eikä paketteja joudu odottelemaan ikuisuuksia ja se on selkeästi plussaa. Verkkokauppojakin on yllättävän laajalti tarjolla, joten tällöin kannattaa vertailla pieniä eroja. Postitusnopeus, vaatteiden pakkaus, toimiva ulkoasu, tarjonta ja asiakaspalvelu. Olen tykästynyt itse Lasten Taikamaan palveluun ja siksi päätinkin toteuttaa tämän yhteistyön heidän kanssaan. 

Mikä on tärkeää netistä tilatessa? Se, että tilauksesta pidetään huolta. Se, että paketti saapuu malttamattoman lastenvaatehullun ovelle ripeästi maksun jälkeen. Hyvä asiakaspalvelu ja luotto siihen, että hommat toimivat, jos esimerkiksi posti sattuisi kadottamaan paketin tai tulisi jotakin reklamoitavaa. Tarjonta on myös erityisen merkittävä seikka, koska sitä saa samalla kertaa tilattua kaiken yhdestä paikasta ja yhdellä postimaksulla. Itse luotan tähän verkkokauppaan vahvasti ja siksi sinne päädynkin usein. Tilasin kerran housut, joista sitten sattuikin olemaan niin, ettei kokoa löytynytkään enää. Sain useamman yhteydenoton tähän liittyen ja jostain syystä kävi niin, etten tajunnut vastata puhelimeeni. Paketti kuitenkin lähetettiin ja sinne oli laitettu samat housut toisessa koossa palautusluvan kanssa. Olin äärettömän iloinen, koska todella halusin ne pöksyt pojalle. Jonkun toisen nettikaupan kanssa olisi käynyt niin, että paketissa olisi ilmoitettu "eioota" ja lopulta ne olisi myyty loppuun enkä olisi ehtinyt saada koskaan haluamaani edes toisessa koossa. Plussaa siis myös tilannetajusta!!


Jos joku päätyy googlettamalla tälle blogisivulle eikä jaksa lukea tätä tekstiä.. voin sanoa lyhyesti ja ytimekkäästi;

Lasten Taikamaa on mielestäni kehuttavan arvoinen verkkokauppa ja suosittelen sieltä tilaamista.

Haluan painottaa, että teen näitä postauksia, joissa kehun ja suosittelen jotakin asiaa vain sellaisten tahojen kanssa, joihin olen oikeasti tyytyväinen. Olen monesti saanut yhteydenottoja paikoista, joista en ehkä niinkään diggaa ja torjunut ne. Koen olevani tavallaan vastuussa siitä, jos jotakin suosittelen. Olisihan se aika ikävää ylistää jotakin juttua, moni innostuisi sen takia ostamaan ja sitten paljastuisikin, että suosittelemani olisikin ihan sekundaa. Verkkokaupat, joista pidän mahtuvat yhden käden sormiin ja tämä on niistä yksi!


Suosittelen muuten kurkkaamaan kanta-asiakas EDUT liittyen verkkokauppaan. Ensinnäkin kanta-asiakkaaksi pääsee helposti vain rekisteröitymällä! Tällöin saa monesta uutuudesta heti 10% alennusta ja erittäin hyviä tarjouksia suoraan sähköpostiin! Ostoskori laskee suoraan alennuksen puolestasi. Tietenkin on myös helpompaa tilata seuraavalla kerralla, kun tietoja ei tarvitse täytellä uudelleen. 


Verkkokauppa haluaa tämän postauksen myötä tarjota teille myös koodin, jolla saa normaalihintaisista Ticket Outdoorin, Reiman ja Mini A Turen ulkoiluvaatteista 20% alennusta! Tämä tarjous on voimassa viikon eli 19.3.-26.3. ja saat alennuksen käyttämällä koodia "KEVÄT".


Kannattaa vielä tämän lisäksi käydä tykkäämässä heidän Facebook -sivustaan, koska sinne tulee yleensä vinkkejä saapuvista mallistoista ja muuta mukavaa infoa! Itse olen klikkaillut monien kiinnostavien yritysten sivut näkymään suoraan syötteeseeni, joten infot putoilevat kätevästi suoraan nenäni eteen. 


Jos jäi jotakin kysyttävää haalarista, nettikaupasta tai kokemuksista yleensäkin; laittakaa ihmeessä kommenttikenttään kysymykset! Lupaan vastailla! Haluaisin myös kuulla, että onko jollakin toisella tämä haalari myös? Tai voisitko kuvitella hankkivasi sen? Mikä haalari teillä on ja oletko ollut siihen tyytyväinen? Ja jos vielä ne, jotka ovat joskus tilanneet jotakin Lasten Taikamaasta nostaisivat kätensä ylös ja kertoisivat kokemuksiansa!